Sata taalaria täytyi hänen toistaiseksi jostakin saada, jo peittääkseen välttämättömät menot "yksinäiselle" rouvallekin.
Herra Antonius Pätzoldt pääsi jälleen osalliseksi salaisuuteen. Samalla ei Rassmann unhottanut muistuttaa Schornin sanoja huonosta seurasta. Viisas toveri tiesi, että pikku mies siten joka kerta joutui tuulelle, jolloin hän oli Rassmannia kohtaan palvelevaisempi kuin koskaan ja olisi tehnyt kaiken mahdollisen tämän mieliksi, kun oli kysymys kepposesta sinistä esiliinaa kantavaa naapuria vastaan.
Marat toinen lasketteli ensin kotvan aikaa tunnettuja haukkumisiaan porvareista, joilla on talot ja tavarat, sitte esitti hän ylevät mielipiteensä kiusallisesta ristiriidasta uusien rahavarojen tai vapaan rakkauden jättämisen välillä, samalla viitaten "audiensseihin", joita Rosaneiti, "meidän rakastajattaremme", oli hänelle luvannut, ja tehden agitaattorille hieman kitkerän kysymyksen, tahtoiko "hän" tehdä ensimäisen audienssinsa aamu- vai iltapäivällä.
Rassmann heitti hassuun kääpiöön taasen salamannopean syrjäkatseen, ikäänkuin tahtoisi sen naurettavuuden, joka ilmeni Pätzoldtin toivomuksessa, pukea sanoihin: "Luulotteleva narri, mitä ajattelettekaan!"
Mutta rauhottaakseen hiustenleikkaajan liikanaista kiihkeyttä, sanoi hän vain: "Tottapahan sovitaan, kunhan nyt ensin pääsemme tästä asiasta".
Ja Marat toinen teki ehdotuksensa.
"Mitä varten, kansalainen, olet sitten ihmisten silmissä tämän porvarin liiketoveri, jollei sinuun luoteta yhtä paljo kuin häneenkin? He, enkö ole oikeassa? — Mitä varten kansalainen Rassmann, kysyn minä, on sinulla sitte Schornilta taskussasi täysi valtakirja, jonka mukaan sinä olet valtuutettu päättämään liikeasioista samoin kuin hänkin, jollet sinä liikkeen nimessä voi kirjoittaa pientä akseptia — —"
Pieni kähertäjä keskeytti ja otti aika siemauksen lasistaan. Sitte lopetti hän:
"Mutta minä en tahdo sanoa mitään, kansalainen — itsepähän parhaiten tiedät, mitä tämä Schorn oikeastaan on tehnyt sinulle niin suurta, että sinun tarvitsee osottaa hienotunteisuutta häntä kohtaan. Voin sentään sanoa, että jos hän tahtoo olla vilpitön sinua kohtaan, täytyy hänen jakaa kaikki tasan sinun kanssasi. Mikä minun on, se on sinun — silleen sen täytyy jäädä. Dixi."
Vaikkakin äkäisen parturin viime sanat olivat Rassmannin omalletunnolle todellinen virkistys, niin näytti hänelle edellisten tarkotus hieman himmeältä. Mutta valtakirja, valtakirja — sitä ei hän ollut vielä lainkaan ajatellut.