Tämä kaikki ei merkitse sitä, etteivät suggestio-ilmiötkin olisi täynnä arvoituksia, mutta se on toinen kysymys. Tällä hetkellä toteamme vain, että ongelma on melkein ratkaisematon ja tarkistus mahdoton. Toistaiseksi, koska meidän tulee valita jälleensyntymisen ja suggestion välillä, sopii ensin asettua jälkimäisen puolelle, noudattaen niitä periaatteita, joita olemme soveltaneet automaattisella puheella ja kirjoituksella kokeillessa. Kun on esillä kaksi tuntematonta, neuvovat ymmärrys ja selvä järki ensin tarttumaan siihen, joka liittyy useammin todettuihin ilmiöihin, ja jossa tapaamme eräitä tuttuja piirteitä.
Tutkikaamme siis elämämme salaisuutta, ennenkuin luovumme siitä kuolemamme arvoituksen hyväksi. Koko tällä hetteiden täyttämällä alalla on tärkeää, ettei, kunnes uusia todisteita saadaan, poiketa tuosta ankarasta säännöstä: se on ajatusten siirtoa, heti kun ei ole ehdottomasti ja aineellisesti mahdotonta, että koehenkilö tai joku läsnäolevista tuntee puheena olevan seikan, olkoon tämä tieto sitten tajullinen tai ei, unohtunut tai tuoreessa muistissa. Tämäkin varokeino on riittämätön, sillä vielä on mahdollista, niinkuin huomaamme sir Oliver Lodgen kellokokeessa, että henkilö, joka ei ole läsnä istunnossa, vaan saattaa olla hyvinkin etäällä, jouduttuaan tuntemattomalla tavalla mediumin yhteyteen, vaikuttaa häneen kaukaa, tietämättään.
Ollakseen varuillaan kaikkea vastaan tulisi varmistua siitäkin, ettei atavistinen muisti näyttele odottamatonta osaa, ennenkuin kuolema päästetään näyttämölle. Eikö ihminen esim. voi sielunsa sopukoissa säilyttää muistoa tapauksista, jotka ovat sattuneet jonkun esi-isän lapsuuden aikana, jota hän ei ole koskaan nähnyt, ja ilmoittaa niitä mediumille vaistomaisen suggestion avulla? Se ei ole uskomatonta. Me säilytämme itsessämme koko menneisyyden, esi-isiemme kaikki kokemukset. Miksi ei siis, jos osattaisiin maagillisesti valaista alitietoisen muistin suurenmoiset aarteet, sieltä löydettäisi tapauksia ja tosiseikkoja, jotka ovat tuon kokemuksen lähteitä?
Ennenkuin käännymme haudantakaista tuntemattomuutta kohti, tyhjentäkäämme pohjia myöten maallisen tuntemattomuuden mahdollisuudet. Sitäpaitsi on merkillistä, mutta eittämätöntä, että huolimatta tuon lain ankaruudesta, joka näyttää sulkevan pois kaikki muut selitykset, huolimatta suggestiolle myönnetyn vaikutusalan melkein täydellisestä rajattomuudesta ja luultavasti liioitellusta laajuudesta, jää kuitenkin eräitä huomiota, jotka täytynee selittää toisella tavalla.
Mutta palatkaamme jälleensyntymiseen ja myöntäkäämme ohimennen sangen valitettavaksi se seikka, että teosofien ja uusspiritistien todisteet eivät ole sitovia. Sillä koskaan ei ole ollut kauniimpaa, oikeudentuntoisempaa, puhtaampaa, siveellisempää, lohdullisempaa, vieläpä eräissä suhteissa todennäköisempää oppia kuin heidän. Se on ainoa, joka opillaan jatkuvasta katumuksesta ja puhdistuksesta ottaa huomioon kaikki ruumiilliset ja sielulliset epäsuhtaisuudet, kaikki yhteiskunnalliset epätasaisuudet, kaikki kohtalon kamalat vääryydet. Mutta uskonopin laatu ei todista sen totuutta. Vaikka se onkin kuudensadan miljoonan ihmisen uskonto, joka on lähinnä salaperäistä alkuperää, ainoa, joka ei ole vihattava ja vähimmin mieletön kaikista, täytyy sen tehdä se, mitä toiset eivät tehneet: tuoda meille eittämättömiä todisteita. Mitä se tähän saakka on meille antanut, se on vain todistuksen alkeiden ensimäinen häämöitys.
IV.
Eikä arvoitus vielä sittenkään olisi ratkaistu. Periaatteen kannalta jälleensyntyminen on välttämätön ennemmin tai myöhemmin, koska mikään ei saata kadota eikä jäädä liikkumattomaksi. Se, mitä ei suinkaan ole todistettu eikä vastedeskään saatane todistetuksi, se on yksilön jälleensyntyminen kokonaisena ja samana, muistin häviämisestä huolimatta. Mitä etua hänellä muuten olisikaan koko jälleensyntymisestä, jos hän ei tiedä aina olevansa oma itsensä? Kaikki tietoisen jälleensyntymisen kysymykset heräävät uudelleen, ja kaikki on alettava alusta saakka.
Tieteellisestikään vahvistettuna ei jälleensyntymisen, samoin kuin jälkielämänkään teoria lopettaisi kyselyjämme. Se ei vastaa ensimäisiin eikä viimeisiin, alkuperän ja lopun ainoihin oleellisiin kysymyksiin. Se siirtää ne vain paikoiltaan, peräännyttää ne ajassa muutaman vuosisadan, vuosituhannen, toivoen ehkä kadottavansa tai unohtavansa ne hiljaisuuteen ja avaruuteen. Mutta ongelmat palaavat ihmeellisimpienkin äärettömyyksien perältä eivätkä tyydy vain toistaiseksi lykättyihin ratkaisuihin. Tietysti on minusta mielenkiintoista tietää, mikä minua odottaa, mitä tapahtuu kohta kuolemani jälkeen. Sanotte minulle: toisiaan seuraavissa ruumiillistumissaan ihminen sovittaa rikoksensa tuskalla, puhdistuu, noustakseen ilmapiiristä ilmapiiriin, kunnes hän palaa jumalalliseen perusajatukseen, josta on lähtenytkin. Tahdon sen uskoa, vaikka sillä kaikella vielä onkin meidän pienen maailmamme ja sen vanhojen uskontojen sangen epäilyttävä leima; tahdon kyllä uskoa, mutta entä sitten?
Minusta ei ole tärkeää se, mikä kestää jonkun aikaa, vaan se, mikä kestää aina; ja teidän jumalallinen perusajatuksenne ei minusta tunnu äärettömältä eikä lopulliselta. Tuntuupa se minusta heikommaltakin kuin se, jonka omassa mielessäni keksin teidän avuttannekin. Mutta se uskonto, joka vähentää korkeimman ajatuskykyni tajuaman Jumalan, vaikka tuhansiinkin tosiasioihin perustuva, ei voi kahlita tietoisuuttani. Teidän äärettömyytenne ja teidän Jumalanne on vielä käsittämättömämpi kuin minun ja kuitenkin vähemmän suuri. Jos palaan häneen, johtuu se siitä, että olen hänestä lähtenytkin; ja jos olen voinut irtautua hänestä, todistaa se, ettei hän olekaan ääretön, ja jollei hän ole ääretön, mitä hän sitten on?
Täytyy hyväksyä toinen tai toinen: joko hän puhdistaa minut, koska olen hänen ulkopuolellaan, eikä hän ole ääretön; tai hän on ääretön, ja jos hän minut puhdistaa, oli hänessä jotakin epäpuhdasta, koska hän minussa puhdistaa osan omaa itseään. Sen lisäksi, kuinka saatamme myöntää, että tuo Jumala, joka on aina olemassa, jolla on takanaan sama vuosituhansien sarja kuin edessäänkin, ei ole vielä ehtinyt puhdistaa ja päättää koettelemuksiansa? Mitä hän ei ole voinut tehdä iankaikkisuudessa, joka on ollut ennen olemassaoloani, sitä hän ei saata tehdä vastaisessakaan ikuisuudessa, sillä molemmat ovat tasavertaiset.