4. luku.
Teosofinen otaksuma.
Mutta ennenkuin ryhdymme käsittelemään näitä kysymyksiä, sopinee ehkä tutkia kahta mielenkiintoista, joskaan ei uutta, niin kuitenkin uudistettua ratkaisua henkilökohtaisen jälkielämän ongelmaan. Aion puhua uusteosofisista ja uusspiritistisistä teorioista, — luullakseni ainoista, joista voipi vakavasti keskustella.
Ensimäinen, melkein yhtä vanha kuin ihminenkin, mutta muutamissa maissa sangen voimakas virtaus on nuorentanut ja tuonut valoon opin jälleensyntymisestä eli sielunvaelluksesta.
Emme saata kieltää, että oppi jälleensyntymisestä on kaikista uskonnollisista otaksumista hyväksyttävin ja loukkaa vähimmin järkeämme. Sillä on puolellaan — jota seikkaa ei saa jättää huomioon ottamatta — kaikkein vanhimpien ja yleismaailmallisimpien uskontojen kannatus, niiden, jotka kieltämättä ovat ihmiskunnalle hankkineet suurimman määrän viisautta, ja joiden totuuksia ja salaisuuksia emme vielä ole tyhjentäneet. Todellisuudessa koko Aasia, josta tulee melkein kaikki, mitä tiedämme, on aina uskonut ja uskoo vieläkin sielunvaellukseen.
"Ei ole olemassa", sanoo sattuvasti Annie Besant, uuden teosofian merkillinen apostoli, "mitään filosofista oppisuuntaa, jolla olisi takanaan yhtä suurenmoinen, älyllisyyttä yhtä runsaasti uhkuva menneisyys kuin jälleensyntymisopilla. Ei ole toista, jolla samassa määrässä kuin sillä olisi tukenaan kaikkein viisaimpien miesten painava mielipide; ei ole toista sellaista, kuten Max Müller on selittänyt, mistä ihmiskunnan suurimmat filosofit olisivat samassa määrässä yhtä mieltä."
Kaikki tuo on aivan oikein sanottu. Mutta nykyisten epäuskoisten mielipiteitten kumoamiseksi tarvittaisiin muita todisteita. Olen turhaan hakenut yhtä ainoata sellaista nykyaikaisten teosofiemme parhaista julkaisuista. Kaikki rajoittuu toistettuihin, jyrkkiin vakuutuksiin, jotka leijailevat ilmassa. Suuri, pääasiallinen ja miltei ainoa todiste, johon he vetoavat, on vain tunne-elämän alalta. He väittävät, että heidän oppinsa, jossa henki toisiaan seuraavissa elämissään puhdistuu ja kohoo nopeasti tai hitaasti ponnistustensa ja ansioittensa mukaan, on ainoa, joka tyydyttää vastustamatonta oikeusvaistoa, joka meissä piilee.
He ovat oikeassa, ja tältä kannalta heidän haudantakainen oikeutensa on paljon korkeampi kuin kristittyjen raakalaistaivaan tai hirmuisen helvetin, missä ikuisesti palkitaan tai rangaistaan useimmiten lapsellisia, auttamattomia tai satunnaisia vikoja ja hyveitä. Mutta se on kuitenkin, toistan sen, vain tunteellinen todiste, jolla todisteiden asteikossa on sangen alhainen paikka.
II.
Saatamme tunnustaa, että muutamat heidän otaksumansa ovat perin kekseliäitä, ja se, mitä he sanovat "kuorien" tai "elementaalien" tehtävästä spiritistisissä ilmiöissä, voi olla melkein yhtä hyvää kuin ne kömpelöt selityksemme, joissa puhutaan "fluidumeista" tai hermoista. Kenties ja epäilemättäkin he ovat oikeassa väittäessään, että kaikki ympärillämme on täynnä erilaisia, eläviä muotoja ja tyyppejä, tajullisia ja lukemattomia, "eroten yhtä paljon toisistaan kuin ruohonkorsi tiikeristä ja tiikeri ihmisestä", jotka lakkaamatta pyöriskelevät ympärillämme ja joitten lävitse vaellamme niitä huomaamatta. Me kuljemme äärimmäisyydestä toiseen.