"… Ja olihan siinä sekin, että kun ihmiset kerran pääsivät sillin makuun", arveli Jo — "niin jäi yksi ja toinen mietteihinsä Aa-vuonon rannalle. Mutta vähänhän meissä on merimiehiksi kelpaavia, ja sitten me kuulimme puhuttavan Amerikasta. Toiset arvelivat, että kunhan vain soutaa pitkin rantaa hellittämättä, niin kyllä kai sitä perille päästään; mutta se olisi varmaan kysynyt eväitä. Sitten saapui vuonolle asiamies ja selitti, että laivalla sinne on mentävä."

Syntyi juttelu ja kyseleminen, jonka kestäessä Rejer otti selkoa melkeinpä koko seudusta — äitinsä viimeisistä ajoista… Hammernäsistä, "Laukista", joka oli ammuttu! Juhlin emäntä ei ollut suostunut, kun nimismies oli aikonut viedä sen Haarstadiin.

Siinä puheltiin omituisen, surunsekaisen mielialan vallitessa ja aa-vuonolaiselle harvinaisella avomielisyydellä, suunnilleen niinkuin olisi ollut kuolema tulossa…

Kun he siinä istuivat jutellen puoliääneen alhaalla välikannella myöhäisenä kesäiltana, niin saattoi toisinaan syntyä vaitiolo niin raskas ja pitkä, että he kuulivat meren loiskinan laivanlaitaa vasten.

Rejer halusi kuulla hardangerviulun ääntä, ja niin alkoi pelimanni-Knut soitella kappaleita toistensa jälkeen; mutta alakielissä omituista salattua, rajua itkua, soittipa hän sitten surunvoittoisia säveliä tai kajahuttelipa reiman iloisia tanssejaan. Sieltä täältä naisten parvesta kuului silloin tällöin vähäinen itkun — nyyhkytys tai tukahdutettu huokaus, ikäänkuin he olisivat siinä istuessaan miettineet, etteivät olisi koskaan luulleet joutuvansa siihen tanssiin, jota nyt tanssivat Knutin pelimanniviulun soidessa.

Rejer istui hetkisen vääntäen käsiään niin että sormennivelet narskuivat; mutta sitten näyttivät kasvot kirkastuvan, käyvän teräviksi, varmoiksi ja silmäin katse päättäväksi. Hänen tulevaisuutensa näkyi äkkiä kuin kirkkaasti valaistuna hänen edessään! — Hammernäsin niemi ei pistänyt suotta suureen vuonoon, suoraa tietä merelle — eikä hänkään kukaties ollut ilman vain joutunut maailmalle kulkemaan.

Silli… Silli se oli koko Aa-vuonon pelastus. Hammernäs kohennettaisiin ennalleen, jospa toisellakin tavalla kuin hänen äitinsä ja sisarensa olivat ajatelleet, ja seutu ehkä saisi sittenkin Juhlin!

Tuona iltana Rejer teki elämänsä suunnitelman.

* * * * *

— "Ja sitten me eroamme, Alert ja minä!" sanoi Rejer eräänä päivänä uskottuaan Lindille sillisuunnitelmansa. "Mutta ilman pääomaa se ei luonnistu. Saan alkaa hiljakseen, koettaa saada osuuden alukseen parilla kolmella sadalla taalarillani. Täytyy purjehtia kesäisin Espanjaan hakemaan suolaa, myydä se sillinpyyntipaikoilla talvisin ja sieltä lähteä kuljettamaan silliä ja merirasvaa Itämeren satamiin. Siinä täytyy ansaita — sehän käy kuin kello ympäri vuoden…"