"Teillä ei ole mitään kadotettavaa."
"Henkeni", sanoi nainen.
"Totta kylläkin", myönsi mies heti. "Ettekö ole minua edes säikähtäneet. Olen ehkä liian levoton."
"Minä en tahtoisi tehdä teille mitään pahaa." Juuri tuota sanoessaan harhaili hänen tossunsa kohti soittokellon nappulaa polkien sille. Mutta naisen silmät puhuivat vakavaa ja kohteliasta kieltä. "Osaatte arvostella miehiä ja naisia, sen tiedän. Minähän yritän pelastaa teitä rikoksen teiltä hankkimalla teille rehellistä työtä…"
Mies tuli hetimiten katuvalle tuulelle.
"Pyydän todellakin anteeksi, neiti", sanoi hän. "Minun epäluuloni ei nyt ole juuri…"
Tuota sanoessaan nosti hän oikean kätensä pöydältä ja sittenkun oli savukkeensa sytyttänyt antoi hän käden riippua sivua pitkin.
"Kiitos luottamuksestanne", kuiskasi nainen hiljaa samalla kun hän päättäväisesti esti silmänsä mittaamasta etäisyyttä revolveriin ja piti jalkansa lujasti nappulaan painautuneena.
"Puheen olleen niistä kolmestasadasta", aloitteli mies. "Voisin sähköttää ne yöllä Länteen. Ja minä sitoudun vuoden ajaksi työskentelemään tuosta rahaerästä sekä ylöspidostani."
"Tulette ansaitsemaan vielä enemmän. Lupaan teille vähintään viisikahdeksatta dollaria kuukaudessa. Ymmärrättekö hevosten hoitoa?"