Mutta puolipiiri vaikeni. Watson ei päästänyt otettaan, vaan odotti. Useitten epäonnistuneitten yritysten jälkeen aikaansaada Watson'ille pahaa rupesi Patsy sopimaan.
"Päästäkää minut, niin minäkin päästän", sanoi hän.
Watson päästi otteensa, mutta kun Patsy oli ryöminyt pystyyn, seisoi hän siinä uhaten yhä makaavaa vihollistaan valmiina iskemään.
"Nouskaa pystyyn", komenteli Patsy.
Hänen äänensä oli ankara ja lannistumaton kuin Jumalan ääni viimeisellä tuomiolla. Watson tiesi ettei Patsyltä ainakaan armoa olisi odotettavissa.
"Menkää pois tieltä niin nousen", vastasi hän.
"Jos olette herrasmies, niin nouskaa", sanoi Patsy. Hänen vaaleansiniset silmänsä säkenöitsivät vihasta ja hänen nyrkkinsä oli suunnattu surmaniskuun.
Samassa silmänräpäyksessä vei hän jalkansa takaisin potkiakseen toista kasvoihin. Watson nousi pystyyn niin nopeasti että valtasi kokonaan vastustajansa ennenkuin tämä kerkesi lyömään. Pitäessään häntä kiinni sanoi Watson katsojille:
"Ottakaa hänet varteen, pojat. Näettehän, etten häntä lyö. En suorastaan tahdo tapella. Tahdon päästä täältä pois."
Mutta piiri ei liikahtanut eikä puhunut, sen hiljaisuus oli niin onnettomuutta ennustava että Watson oikein värähteli. Patsy ponnisteli poistaakseen häntä yltään, mutta seurauksena tästä oli Patsyn joutuminen selälleen. Watson riisti itsensä irti hänestä syösten ovea kohti. Mutta puolipiiri asettui väliin kuin muuri. Hän huomasi heidän kalpeanlihavat kasvonsa, senlaiset kun eivät milloinkaan ole auringonpaisteessa ja hän tiesi, että tietä sulkevat miehet olivat yölintuja ja petoeläimiä kaupungin viidakossa. He tunkivat hänet kohti Patsyä.