"Sitä suurempi raakalainen hän on", sanoi Maria Valenzuela. "Hän on villi. Hän on sivistymätön. Hän on eläin. Hän iskee raajoillaan kuin karhu pesästään ja lisäksi on hän julma. Mutta härkätaistelu — oi! Oletteko nähneet härkätaistelun — ette? Taistelija — on älykäs mies. Hänen tulee olla taitava. Hän on ajan tasalla. Hän on romanttinen. Hän on vain hento ja kärsimätön ihminen ja kohtaa villiytyneen härän taistelussa. Hän tappaa kapeahkolla miekalla suuren eläimen yhdellä pistolla sydämeen. Se on ihailtavaa. Sydän rupeaa lyömään sitä katsellessa. Pieni mies ja suuri eläin isohkolla hiekkakentällä, tuhatlukuinen ihmispaljous seuraa henkeään pidätellen. Tuo suuri eläin hyökkää, mutta pieni mies seisoo vain kuin patsas liikkumatta ja pelkäämättä ja tuo kapea miekka hohtaa kuin hopea auringonvalossa. Yhä lähemmäksi tulee suuri eläin terävine sarvineen, vaan mies ei liiku ja silloin … silloin … säkenöi miekka; isketty on sydämeen. Härkä vähitellen vaipuu hiekalle ja kuolee, mutta mies on vahingoittumaton. Se on urheata, suurenmoista! Ollappa rakastunut tuohon härkätaistelijaan. Mutta nyrkkeilijä on eläin, ihmiseläin, raakalainen, hassuttelija; hän kun nauttii iskuista tyhmään naamaansa. Mennäänpä Quito'on niin näytän teille urhean, miehisen urheilulajin: taistelijan ja härän."
Mutta eipä John Harned lähtenyt Quitoon härkätaistelun, vaan Maria Valenzuelan takia. Hän oli suuri mies ja leveäharteinen. Hänellä oli siniset silmät, vaikkakin olin nähnyt ne harmaina ja toisinaan on niissä kylmän teräksen väri. Hänen kasvonpiirteensä olivat myöskin suurenlaiset — ei hienot kuten meillä on. Hänen leukansa oli melko voimallinen, ja sileäksi ajettu kuin papin ikään. Miksi mies häpeää kasvoillaan olevia karvoja? Eikö Jumala ole ne siihen asettanut? Niin, minä uskon Jumalaan. En ole pakana kuten usea englantilainen. Jumala on hyvyys. Hän on tehnyt minut ecuadorianoksi kymmenellätuhannella orjalla. Ja kun kuolen tulen Jumalan luokse. Niin, papit ovat oikeassa.
Mutta John Harned. Hän oli hiljainen ihminen. Hän puhui aina matalalla äänellä, eikä liikutellut käsiään puhuessaan. Olisi saattanut uskoa hänellä olevan jääpalanen sydämenään; mutta löytyi kuitenkin hänen veressään hiukan lämpöä kun hän seurasi Maria Valenzuela'n mukana Quito'on. Vaikka hän puhui hiljaa eikä liikutellut käsiään oli hän kuitenkin eläin, minkä saatte kuulla — muinaisajan eläin, tylsä, verenhimoinen villi-ihminen varhaisimmilta ajoilta. Sellainen alusti maaluolissa karhujen ja susien kera.
Luis Cervallos on ystäväni; hän on parahin ecuadorianos. Hänellä on kolme kaakkaoistutusta Naranjito'ssa ja Chabo'ssa. Milagro'ssa on hänen suuri sokeriruokoviljelyksensä. Hänellä on suuret hasiendat Ambato'ssa ja Latacunga'ssa ja rannikkoseuduilla omistaa hän osakkeita öljykaivoissa. Hän on myöskin uhrannut paljon rahaa kumipuuistutuksiin pitkin Guayas-virtaa. Hän on uusiaikainen ja liikeasioilla kuormitettu kuten amerikkalainen. Hänellä on viljalti rahaa, mutta se on sijoitettuna useaan huonoon yritykseen ja tarvitsee aina rahaa uusiin yrityksiin niinkuin vanhoihinkin. Hän on ollut kaikkialla ja nähnyt kaiken. Ollessaan nuori kävi hän amerikkalaista sotakoulua, jota kutsutte West-Point-nimellä. Siellä syttyi rähinä. Hänen oli siitä luovuttava. Hän ei suosi amerikkalaisia. Mutta hän piti Maria Valenzuela'sta, hän kun oli syntyisin hänen omasta maastaan. Ja sitten hän tarvitsi tuon neitosen rahoja liikeyrityksiinsä ja kultakaivokseensa itäisessä Ecuador-saaressa, missä tatueeratut intiaanit asustavat. Olin hänen ystävänsä. Toivomukseni oli että hän naisi Maria Valenzuelan. Sitäpaitsi olin sijoittanut paljon rahaa hänen liikeyrityksiinsä ja vielä enemmän tuohon kultakaivokseen. Tämä vaati tullakseen tuottavaksi hyvin suuret kustannukset ennenkuin se saattoi antaa rikkauksiansa. Jos siis Luis Cervallos naisi Maria Valenzuelan saisin heti takaisin rahojani.
Mutta John Harned seurasi Maria Valenzuelaa Quito'on ja heti meille selvisi — nimittäin Luis Cervallos'ille ja minulle — että hän katsoi John Harned'ia hyvinkin suopein silmin. Sanotaan naisten aina saavan tahtonsa perille, mutta tässä ei ainakaan niin käynyt. Maria Valenzuela ei saanut tahtoansa perille ainakaan mikäli John Harned on kysymyksessä. Olisi käynyt niinkuin pitikin vaikkemme Luis Cervallos ja minä olisikaan istuneet aitiossa sinä päivänä kun härkätaistelu tapahtui Quito'ssa. Mutta senverran on totta, että istuimme aitiossa sinä päivänä ja kerronpa mitä silloin tapahtui.
Istuttiin neljä samassa aitiossa, nimittäin Luis Cervallon vieraat. Istuin lähinnä presidentin aitiota. Vastaisella puolella oli kenraali Jose Eliceo Salazar'in aitio. Hänen seuranaan olivat kenraalit Joaquin Endara ja Urcisino Castillo sekä eversti Jacinto Fierro ja kapteeni Baltazar de Echeverria. Vain Luis Cervallos'illa oli senlainen asema ja niin suuri vaikutusvalta, että hänellä annettiin presidentin viereinen aitio. Itseasiassa oli presidentti johtokunnalle lausunut toivomuksenaan, että Luis Cervallos saisi tuon aition.
Orkesteri oli juuri lopettanut Ecuadorin kansallislaulun. Härkätaistelijain kulkue oli ohi. Presidentti antoi alkumerkin päännyökkäyksellä. Torvilla toitotettiin ja härkä syöksyi kilpakentälle — tiedättehän miten se tapahtuu. Kiihoittunut villieläin, nuo pienet, polttavat keihäät niskassaan etsii raivossaan vihollista. Härkätaistelijat piiloutuivat verhojensa taakse ja odottivat. Äkkiä astuivat he esiin ilmassa heilutellen kirjavia suojiaan. Viisi ottelijaa kummaltakin puolelta. Härkä jäi seisomaan nähdessään niin monta vihollista, tietämättä oikein ketä rupeaisi ahdistamaan. Sitten astui yksinäinen taistelija esille mennen härkää vastaan. Härkä heitti hiekkaa etujaloillaan ilmaan ja koko kenttä oli yhtenä ainoana tomupilvenä. Sitten ryhtyi se pää alhaalla hyökkäämään suoraan kohti tuota yksinäistä taistelijaa.
Ensimäisen härän ensi hyökkäys on aina mielenkiintoisin. Onhan varsin luonnollista että hetken päästä hiukan väsähtää ja jännitys kadottaa uutuutensa. Mutta ensimäisen härän ensi hyökkäys! John Harned näki sen ensi kerran eikä hän niinollen voinut välttää jännitystä nähdä mies asestettuna vain kangaskappaleella ja härän hyökkäävän hänen päällensä halki hiekkakentän terävin ja levein sarvin.
"Katsokaa", huudahti Maria Valenzuela, "eikö ole mainiota?"
John Harned nyökkäsi päällään häneen katsomatta. Hänen silmänsä hohtivat ja olivat suunnatut kentälle. Taistelija väistyi syrjään härän tieltä kääntäen suojansa, käärien sen olkapäilleen.