Kerran puhuin tästä — tietysti kiertäen, kaartaen mikäli mahdollista — hyvin älykkään naisen kanssa, joka oli vain puoleksi puolatar, koska isä oli italialainen. Kuultuaan väitteeni sanoi hän:
— Te katsotte asiaa kuin kettu kyyhkystä. Teitä harmittaa, että kyyhkyset tavallisesti asustavat korkealla ja että niillä on kantavammat siivet kuin kanoilla. Kaikki mitä te sanotte, lankeaa puolattarien eduksi.
— Millä tavalla sitte?
— Sillä tavalla, että jota vastenmielisempi puolatar on toisen vaimona, sitä vastustamattomampi hän on omana vaimona.
Olin joutunut umpisolaan enkä voinut vastata. Mahdollisesti minä jonkun verran katselen kyyhkysiä ketun silmillä. Siitä olen varma, että jos menisin naimisiin ja menisin puolattaren kanssa, niin valitsisin hänet juuri niiden kyyhkysten joukosta, jotka asuvat korkealla, ja juuri valkeiden kyyhkysten joukosta.
Olen kuitenkin kuten kalat, jotka, kun niiltä kysyttiin minkälaisen kastikkeen seassa ne halusivat joutua pannuun, vastasivat, etteivät ensinkään halunneet joutua pannuun. Ja tässä palaan taas moittimaan teitä, te rakastettavat puolattareni! Teille merkitsee yleensä draama rakkaudessa enemmän kuin itse rakkaus. Teissä jokaisessa asuu kuningatar — ja se tekee teidät niin tuiki toisellaisiksi kuin muut naiset; jokainen teistä pitää erikoisena suosion- ja armonosoituksena, jos hän sallii rakastaa itseään, yksikään teistä ei suostu olemaan lisänä ja täydennyksenä miehen elämässä, miehen, jonka elämällä on toiset päämäärät. Te tahdotte, että me eläisimme teitä varten, mutta ette te meitä varten. Tietenkin te rakastatte lapsianne enemmän kuin miestänne. Hänen kohtalonsa on olla teidän seuralaisenanne. Olen nähnyt sen, olen monasti pannut sen merkille — sellaiset te yleensä olette; joku poikkeus saattaa löytyä, kuten timantti hiekasta. Ei, ruhtinattareni — sallikaa minun ihailla kaukaa.
Työntää kerta kaikkiaan toiselle sijalle päämäärät ja ihanteet, kaiket päivää palaa suitsutuksena naisen — ja lisäksi oman vaimon — alttarilla! Ei, hyvät naiset, se ei riitä miehelle!
Tosin itsetarkkaaja minussa heti paikalla on kysymässä: "Mitä parempaa tekemistä sinulle sitte on? mitä aikeita, mitä päämääriä? Jos kuka, niin olet sinä omiasi suitsutusuhriksi."
Mutta hitto vieköön! Avioliitto vaatii muuttamaan kaikki elämäntavat, luopumaan tottumuksista, mukavuuksista. Yksin totinen ja suuri rakkaus saattaa korvata tuon kaiken. Minulle ei se käy. Naimisiinmeno vaatii niin satumaisen paljon uskoa naiseen ja tahdon voimaa, etten ikimaailmassa pysty siihen. Toistan vieläkin: "en halua joutua paistumaan minkäänlaisen kastikkeen sekaan".
Varsovassa tammikuun 21 p:nä.