Hänen täytyi taas häpeäkseen tunnustaa: — Olen.
— Tahdotkos, että opetan sinulle yhden tarinan? Mutta sinun pitää muistaa se, kuuletko, niin että sitten osaat sen oikein kertoa jollekulle muulle?
Vieras vakuutti, että hän hyvin mielellänsä tahtoi oppia tarinan, ja lupasi nöyrästi koettaa sitä muistaa. Ja nyt Polly, vielä kerran käännettyänsä pikku kättänsä hänen kädessään, merkiksi että oli tulossa jotakin hauskaa, aloitti pitkän tarinan, jossa jokainen huvittavainen jakso alkoi sanoilla: »Sitten se» ja »Sitten tuo». Esimerkiksi: »Sitten se poika», tai: »Sitten tuo haltia», tai: »Sitten tämä piirakka oli neljä kyynärää ympärimitaten ja puolikolmatta syvä». Tarinan päähauskuus oli siinä, että haltia rankaisi poikaa siitä, että tämä oli liian ahne ruoalle. Sillä tarkoituksella haltia paistoi piirakan, josta poika söi, söi syömistään ja hänen poskensa pullistuivat, pullistuivat pullistumistaan. Paljon oli sivutapahtumia, mutta huvittavin seikka lopussa oli se, että piirakka kokonaan tuli syödyksi ja että poika siitä halkesi. Oli todella hauskaa katsella, kuinka Barbox Veljekset yksitotisena tarkkaan kuunnellen ja kallistaen korvaansa tytön puoleen, astui kadulla, ja antoi ihmisten mielemmin tyrkätä itseään kuin salli ainoankaan yksityiskohdan mennä huomaamatta, niin ettei hän myöhemmin kuulusteltaessa olisi osannut kaikkia.
Tällä tavoin he saapuivat ravintolaan, Siellä hänen piti ruokasalissa sanoa, ja hän sanoikin sen kyllin kömpelösti: — Olen löytänyt pienen tytön!
Koko talon väki keräytyi pientä tyttöä katsomaan. Ei kukaan häntä tuntenut; ei kukaan saanut selvää hänen nimestään niinkuin hän sitä äänsi — paitsi yksi sisätytöistä, joka arveli sen olevan Konstantinopeli, — vaan sitä se ei voinut olla.
— Minä tahdon pienen ystäväni kanssa syödä päivällistä eri huoneessa, — sanoi Barbox Veljekset ravintolan isäntäväelle, — ja kenties olette niin hyvät ja annatte poliisille tiedon tästä somasta lapsukaisesta. Epäilemättä tullaan häntä tiedustelemaan, jollei jo liene käyty. Tule pois, Polly!
Polly seurasi häntä aivan suruttomana ja huolettomana, mutta kun portaissa astuminen hänestä näytti vaikealta, niin hän antoi vieraan kantaa itseään ylös. Päivällinen maistui oikein erinomaisen hyvältä ja hauskaa oli nähdä _Barbox_in kömpelyyttä, kun Polly neuvoi miten liha oli häntä varten palasiksi leikattava ja liemi lautaselle kaadettava vakavalla ja anteliaalla kädellä.
— Ja nyt, — sanoi Polly, — sill'aikaa kun olemme päivällisellä, voit olla kiltti poika ja kertoa tuon jutun minkä minä opetin.
Samalla pelolla millä virkamieheksi pyrkijä käypi tutkintoon, ja todella hiukan epävarmana oikeasta ajasta milloin piirakan piti jutussa ilmestyä, samoinkuin myös tämän välttämättömän esineen koosta, Barbox Veljekset alkoi hiukan vapisevalla äänellä kertoa, mutta hän teki sen lapsen avulla jotenkin hyvin. Tosin oli huomattavissa laajuuden puute hänen puhuessaan pojan poskista ja ruokahalusta. Myöskin oli hänen haltiassaan liiallista kesyyttä, mikä puute oli seurauksena hänen salaisesta halustaan perustella haltian ilmestymistä. Mutta ylimalkaan, ja hyväntahtoisen jättiläisen ensimäiseksi, kömpelöksi kokeeksi, se kävi laatuun.
— Minä käskin sinun olla kiltti poika ja sinä olitkin kiltti poika, eikö niin? — sanoi Polly.