Lexy (moittivalla vakavuudella). Minun mielestäni hän on harvinaisen kaunis, Miss Garnett. (Hän ottaa valokuvan käteensä; katselee sitä; ja toistaa vieläkin suuremmalla painolla.) Harvinaisen kaunis. Kuinka ihanat silmät hänellä on!
Proserpine. Hänen silmänsä eivät ole hituistakaan paremmat kuin minun — ei! (Lexy panee pois valokuvan ja katselee ankarasti Proserpineä.) Ja minä tiedän aivan hyvin, että minä teidän mielestänne olen ruma ja vähäpätöinen.
Lexy (nousee arvokkaasti). Taivas varjelkoon, että ajattelisin jotakin sellaista mistään Jumalan luomasta! (Hän astuu jäykkänä hänen luotaan lattian poikki kirjakaapin läheisyyteen.)
Proserpine (ivallisesti). Kiitos. Se oli hyvin ystävällistä ja lohdullista.
Lexy (surullisena). Ei minulla ollut aavistustakaan siitä, että teillä olisi jotakin Mrs Morellia vastaan.
Proserpine (loukkaantuneena). Ei minulla ole mitään häntä vastaan. Hän on ystävällinen ja hyväsydäminen; minä pidän hänestä hyvin paljon, ja osaan panna paljon enemmän arvoa hänen todellisiin hyviin ominaisuuksiinsa kuin kukaan mies. (Lexy pudistaa surullisena päätään ja kääntyy kirjahyllyn puoleen, etsien jotakin kirjaa hyllyltä. Proserpine seuraa häntä katseillaan selvällä katkeruudella.) Ettekö te usko minua? (Lexy kääntyy ja katsoo häneen. Proserpine jatkaa pahanilkisellä innolla.) Te luulette, että minä olen mustasukkainen? Oi, miten hyvin te tunnette ihmissydämen, Mr Lexy Mill! Kuinka hyvin te tunnette naisen heikkouden, eikö totta? Miten hauska onkaan olla mies, jolla on niin terävä, selvä järki, eikä vain hiukan tunnetta niinkuin meillä, ja tietää, että syy siihen, että me emme voi teidän silmillänne katsella teidän rakkautenne esinettä, on vain se, että me kadehdimme toisiamme! (Hän jättää hänet kohauttaen olkapäitään, ja astuu uunin luo lämmittelemään käsiään.)
Lexy. Ah, jos teillä naisilla olisi vain yhtä helppo päästä käsiksi miesten voimaan kuin heidän heikkouteensa, Miss Prossy, niin naiskysymystä ei olisi olemassakaan.
Proserpine (olkansa takaa, lämmitellen käsiään). Missä te kuulitte Morellin sitä sanovan? Itse te ette ole sitä keksinyt: siksi viisas te ette ole.
Lexy. Se on aivan totta. Minä en häpeä myöntää, että olen hänelle kiitoksen velassa tästä samoinkuin monesta muustakin henkisestä totuudesta. Hän sanoi sen vapaamielisen naisliiton vuosikokouksessa. Sallikaa minun vielä lisätä, että vaikka he eivät panneet näihin sanoihin mitään arvoa, niin minä, mies, tein sen. (Hän kääntyy taas kirjahyllyyn päin, toivoen että nämät sanat musertaisivat toisen kokonaan.)
Proserpine (järjestää tukkaansa peilin edessä, joka on uunin reunalla). No niin, kun te puhutte minulle, niin tuokaa esiin omia mielipiteitänne, semmoisina kuin ne ovat, eikä toisen. Te ette koskaan tee niin surkeaa vaikutusta kuin yrittäessänne jäljitellä häntä.