Apotti Fortier huomaa, ettei annettua lupausta ole niin helppo pitää kuin luulee
Saattojoukko kulki äänettömänä. Se muodosti pitkän jonon maantiellä.
Äkkiä joukon peräpäässä kulkevat kuulevat takaansa huudon.
He kääntyivät katsomaan.
Muuan ratsumies siellä kiidätti täyttä neliä. Hän tuli Ivorsin suunnalta, siis Pariisin tietä.
Toinen puoli hänen kasvoistaan oli kahden mustan siteen peitossa. Hän piti hattua kädessään ja viittasi saattuetta pysähtymään.
Pitou kääntyi kuten toisetkin.
»Kas, herra Billot!» sanoi hän. »Hyvä! En haluaisi nyt olla apotti
Fortierin nahoissa!»
Kun kuultiin Billotin nimi, pysähdyttiin heti.
Ratsastaja lähestyi nopeasti ja sitä mukaa kuin hän tuli lähemmäksi, alkoivat kaikki tuntea hänet tilanhoitajaksi, kuten Pitou oli sanonut.
Saattueen etupäähän ehdittyään Billot hyppäsi ratsun selästä maahan, viskasi ohjakset sen kaulalle ja virkkoi niin kaikuvalla äänellä, että kaikki kuulivat: