Kuningas Lear

by William Shakespeare

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Kreivi Glosterin linnan piha.
(Edmund ja Curan tulevat eri haaroilta.)

EDMUND.
Terveeksi, Curan!

CURAN. Samaa teille, herra. Olen ollut isänne luona ilmoittamassa hänelle, että Cornwallin herttua ja Regan, hänen herttuattarensa, ovat tänne tulossa tänä iltana.

EDMUND.
Mikä nyt on?

CURAN. En tiedä minä. Oletten kai kuullut päivän uutisia? Tarkoitan mitä huhutaan, sillä vielä se on pelkkää korva-kuiskutusta.

EDMUND.
Minäkö? En. Sano, mitä se on?

CURAN.
Ettekö ole kuullut, että sota nähtävästi on tulossa Cornwallin ja
Albanian herttuain välillä?

EDMUND.
En sanaakaan.

CURAN.
No, saatte vielä kuulla. Hyvästi!

(Lähtee.)

EDMUND.
Tän' yönä herttua täällä? Hyvä! Oivaa!
Tuo väkisinkin hankettani auttaa.
On isä pannut vahdit veljeäni
Kiinn' ottamaan; yks pulma vielä purkaa
Mun täytyy. Avuks, rohkeus ja onni! —
Sananen, veikko! Tule alas, veikko!
(Edgar tulee.)
Sua isä väijyy. — Pois, pois pakene!
Hän tiedon lymypaikastas on saanut.
Hyv' etu sull' on yöstä. — Pahaa lietkö
Cornwallin herttuasta lausunut?
Hän tänne tulee, lentäin, nyt tän' yönä,
Ja Regan myötä. Puoltanut hänt' olet
Ehk' Albanian herttuata vastaan?
Tuumipa vaan.

EDGAR.
En, totta, sanallakaan.

EDMUND.
Jo kuulen isän tulevan. — Suo anteeks,
Näöksi miekkailla mun täytyy kanssas.
Vetäise! Pidä puoltas nyt, mut hyvin. —
Antaudu! — Isän luo käy! — Tulta, hoi! —
Pakene! — Tulta! tulta! — Hyvästi!
(Edgar lähtee.)
Pisara verta uskottaa, ett' ollut
On leikki tuima:
(Viiltää haavan käsivarteensa.)
juopon olen nähnyt
Ratokseen pahempaakin tehneen. — Isä!
Seis! isä, seis! Mua eikö kenkään auta?

(Gloster tulee ja palvelijoita soihdut kädessä.)

GLOSTER.
No, Edmund, miss' on konna?

EDMUND.
Tässä seisoi
Hän pimeässä tuima miekka maalla,
Kiroja jupisi ja kuuta loihti
Suotuisaks auttajakseen, —

GLOSTER.
Mut miss' oo, hän?

EDMUND.
Kah! verta vuodan.

GLOSTER.
Edmund, miss' on konna?

EDMUND.
Hän tuonne juoksi. Kun ei millään voinut —

GLOSTER.
Jälessä! — Joutuun! —
(Palvelija lähtee.)
— Kun ei voinut — mitä?

EDMUND.
Mua houkutella teitä murhaamaan; —
Vaan kun ma kerroin, kuinka koston herra
Kaikk' iskee nuolens' isänmurhaajaan;
Kun näytin, kuinka monet vahvat siteet
Isäänsä lapsen kiinnittää; — niin vihdoin,
Kun huomas hän, ett' tuota julmaa hankett'
Inholla vastustin, niin raivoissansa
Ja miekka paljaana hän äkkipäätä
Minuhun karkas ja mua käteen iski.
Mut nähdessään, kuin rohkealla miellä
Asiat' yllyin selvää puoltamaan,
Hän pakoon riensi.

GLOSTER.
Paetkoon hän kauas:
Pian tässä maassa kiinni siepataan hän,
Ja silloin — pää pois! — Tänään tulee herttua,
Päämieheni ja jalo suosijani;
Ma hänen nimessään teen tiedoks, että
Se kiitokseni saa, ken hänet löytää
Ja murhaajan sen kurjan kaakkiin saattaa,
Vaan surman se, ken hänet kätkee.

EDMUND.
Kun kielsin häntä hankkeestaan ja näin,
Kuink' oli kiihkoinen hän, sadatellen
Sen ilmi antaa uhkasin. Hän vastas:
"Sa maaton lehtolapsi sa luuletkos,
Jos esiin astun minä, että sulla
Avuja, kuntoa ja luottamust' on
Puheesi todeks saamaan? Ei, jos kiellän, —
Ja teenkin sen, teen, vaikka esiin toisit
Käs'alanikin, — kaikki käännän työkses
Ja vehkeikses ja pirun-juonnikses.
Ja jos et maailmaa tee pöllöks aivan,
Niin luulee se, ett' etu surmastani
Se valtava on kiihoitin ja syy,
Miks sitä etsit."

GLOSTER.
Konnaa paatunutta!
Käs'alan kieltää! — Min' en isä hälle.
(Torventoitauksia kuuluu.)
Haa! herttua! — Miks tulee hän, en tiedä.
Satamat suljen, pois ei pääse konna;
Se täytyy herttuan myöntää. Kuvansakin
Lähetän kaikkialle valtakuntaan,
Ett' tulis tunnetuks hän; ja mun maani
Perilliseks ma sinut tehdä koitan,
Sa vilpitön ja luonnollinen lapsi.

(Cornwall ja Regan seuralaisineen tulevat.)

CORNWALLIN HERTTUA.
No, jalo ystävä! Kun tulin tänne —
Juur' ihan nyt — niin kuului kummaa uutta.

REGAN.
Jos totta on se, syyllist' ei voi kyllin
Kovasti rangaista. Kuin voitte, kreivi?

GLOSTER.
Murennut on, murennut vanhan sydän.

REGAN.
Isäni ristilapsko teitä väijyy?
Edgarko, jolle isän' antoi nimen?

GLOSTER.
Oi, häpeä sen peittää tahtois, rouva.

REGAN.
Oliko hän sen irstaan joukon seuraa,
Jok' isälläni palvelee?

GLOSTER.
En tiedä.
Oi, kurjaa, kurjaa liiaks!

EDMUND.
Oli, rouva,
Hän oli sitä joukkiota.

REGAN.
Ei ihme siis, jos häll' on häijyt eljet.
He tuohon murhaan hänt' on vietelleet
Saadakseen vanhan varat tuhlatakseen.
Tän' iltana ma juuri siskoltani
Sain tiedon heistä, varoituksen' että,
Jos asumaan mun talooni he tulee,
Min' en jää sinne.

CORNWALLIN HERTTUA.
Enkä minä, Regan. —
Isällennepä, Edmund, lapsen työn
Te, kuulin, teitte.

EDMUND.
Mun se tuli tehdä.

GLOSTER.
Hän veljen juonet paljasti ja, nähkääs,
Tuon haavan sai, kun häntä kiinni koitti.

CORNWALLIN HERTTUA.
Hänt' ajetaanko takaa?

GLOSTER.
Ajetaan

CORNWALLIN HERTTUA.
Jos kiinni saadaan hän, ei tarvis hältä
Pelätä pahaa. Hankkeisinne voitte
Valtaani käyttää mielin määrin. — Edmund,
Te, jonka kuntoisuus ja nöyryys täss' on
Niin oivaks nähty, meidän mieheks tulkaa;
Noin taatut henkilöt on tarpeen meille;
Koht' anastamme teidät.

EDMUND.
Taattu olen,
Jos mikään.

GLOSTER.
Hänen puolestaan ma kiitän.

CORNWALLIN HERTTUA.
Te ette tiedä, miksi tulimme, —

REGAN.
Näin pahaan aikaan, pilkkomustass' yössä.
Asiat tärkit meill' on, jalo Gloster,
Ja niiss' on tarvis teidän neuvojanne.
Kirjoittanut on isä, ja myös sisko,
Riidoista, joihin sopivaks en nähnyt
Kotona vastata. Tääll' odottaapi
Kummankin airut. Vanha ystävämme,
Keventäkäätte mieltänne ja suokaa
Haluttu neuvo meille asiassa
Niin kiireess' aivan.

GLOSTER.
Nöyrin palvelijanne.
Erittäin tervetulleet, hyvät vieraat.

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Glosterin linnan edusta.
(Kent ja Oswald tulevat eri haaroilta.)

OSWALD.
Hyvää huomenta, ystävä; oletko tämän talon väkeä?

KENTIN KREIVI.
Olen.

OSWALD.
Mihin saamme hevosemme panna?

KENTIN KREIVI.
Liejuun.

OSWALD.
Hyvä mies, sano se, jos rakastat minua.

KENTIN KREIVI.
En rakasta sinua.

OSWALD.
Se ei minua koske.

KENTIN KREIVI. Jos saisin sinut Lipsburgin lammastarhaan, niin kyllä näyttäisin että koskee.

OSWALD.
Miksi mua näin kohtelet? En tunne sua.

KENTIN KREIVI.
Sinut, mies, tunnen niinä.

OSWALD.
Ken olen sitten?

KENTIN KREIVI. Konna, lurjus, lautasen nuoleskelija, halpa, röyhkeä, tyhmä, ryysyinen, ruokoton ryökäle, kolme mekkoa yllä, sata puntaa taskussa ja karkeat sukat jalassa; maitomaksainen riitapukari, peiliin mielistynyt huorimus, hätähoppuinen, teikaileva narri; raukka, jolla ei ole muuta omaa kuin arkku; mies, joka pelkästä palveluksen himosta voisit tulla parittajaksi, etkä ole mitään muuta kuin konnan, kerjäläisen, pelkurin ja parittajan sekasotkua, halvan tuliporton poika ja perillinen, jota pieksen, niin että suu väärässä parut, jos kiellät pienintäkään rahtua arvonimistäsi.

OSWALD. Mikä hirviö sinä olet, kun noin haukut ihmistä, jota et tunne ja joka ei sinua tunne!

KENTIN KREIVI. Mikä pölkkypää pukki sinä olet, kun kiellät tuntevasi minut! Vaikka kaksi päivää sitten löin kintut altasi ja pieksin sua kuninkaan nähden. Vedä miekkasi, lurjus! Sillä vaikka on yö, paistaa kuitenkin kuu; ja kyllä minä kuu-kupusi pehmitän. (Paljastaa miekkansa.) Miekkasi maalle, sinä halpa, kirottu parturin apuri, no!

OSWALD.
Pois! minulla ei ole mitään sun kanssasi tekemistä.

KENTIN KREIVI. Miekkasi maalle, lurjus! Sinä kuljetat kuningasta solvaavia kirjeitä ja pidät turhuuden, tuon ilvenuken, puolta kuninkaallista isää vastaan. Miekkasi maalle, konna, muuten survon reitesi liivaksi; — maalle miekkas, lurjus! Asentoon!

OSWALD.
Apua! hoi! Murhaa! Apua!

KENTIN KREIVI. Pidä puoltasi, orja! Seis, lurjus, seis! Pidä puoltasi, sinä siloinen orja!

(Lyö häntä.)

OSWALD.
Apua! hoi! Murhaa! murhaa!

(Edmund tulee)

EDMUND.
No, mitä? Mitä koskee asia?

KENTIN KREIVI. Teitä, maitoparta, jos suvaitsette; tulkaa vaan, kyllä minä teitä opetan; kas niin, nuori herra!

(Cornwall, Regan, Gloster ja palvelijoita tulee)

GLOSTER.
Aseita! Miekkoja! Mist' ompi riita?

CORNWALLIN HERTTUA.
Asettukaa, jos henki teille rakas!
Ken lyö, on surman oma. Mistä riita?

REGAN.
Kuninkahan ja siskon airuet.

CORNWALLIN HERTTUA.
Mist' ompi teillä riita? Puhukaa!

OSWALD.
Oi hyvä herra, hengittää voin tuskin.

KENTIN KREIVI. Ei ihme, koska olet niin miehuuttasi vaivannut. Sinä raukka pelkuri, luonto ei sua luomaksensa myönnä; räätäli sun on tehnyt.

CORNWALLIN HERTTUA.
Lystikäs veitikka! Räätälikö ihmisen tekijä?

KENTIN KREIVI. Niin kyllä, räätäli; ei kivenhakkaaja eikä maalari olisi saattanut tehdä noin huonoa työtä, vaikk' ei olis ollut kauemmin kuin kaksi tuntia opissa.

CORNWALLIN HERTTUA.
Vaan mistä syntyi riita, sanokaatte?

OSWALD.
Tuo vanha sissi, jonka hengen säästin
Partansa harmaan vuoksi —

KENTIN KREIVI.
Sinä kirottu Z! sinä hyödytön kirjain! — Jos suvaitsette, herra, niin
survon tuon karkean konnan muurisaveksi ja tuhrin sillä makin seinät.
— Vai säästit harmaan partani, sinä västäräkki!

CORNWALLIN HERTTUA.
Suus kiinni, mies!
Hävytön, tiedä, kelle arvo tulee.

KENTIN KREIVI.
Sen tiedän, mutta harmilla on etuus.

CORNWALLIN HERTTUA.
Mist' olet harmissas?

KENTIN KREIVI.
Ett' orja moinen,
Mi kunniast' ei pidä, pitää miekkaa.
Nuo halvat mierut syö kuin hiiret poikki
Ne pyhät siteet, jotka heltyäkseen
On liian lujassa; jokaista oikkaa
Hyväilevät, mi herran mieleen pistää,
Tulehen rasvaa, lunta jäähän luovat,
Epäävät, myöntävät, kuin viirikukot
Herrainsa tuulen mukaan heilahdellen,
Osaten vaan kuin koirat hännäss' olla. —
Virnaisen virma-naamas syököön rutto!
Nauratko mulle, niinkuin narri oisin?
Sa hanhi, Sarumin jos kedoll' oisit,
Kaakottain Camelottiin saisit juosta.

CORNWALLIN HERTTUA.
Mit', oletko sa hullu, vanhus?

GLOSTER.
Mist' alkoi riita? sano.

KENTIN KREIVI.
Ei mitkään vastakohdat toisiansa
Niin inhoa, kuin minä tuota konnaa.

CORNWALLIN HERTTUA.
Miks on hän konna? Mitä on hän tehnyt?

KENTIN KREIVI.
Näkönsä vastenmielinen on mulle.

CORNWALLIN HERTTUA.
Siis minunkin kenties, ja tuon ja tämän?

KENTIN KREIVI.
Mun virkani on, herra, olla suora:
Parempia ma kasvoj' olen nähnyt
Kuin yhdenkään nään hartioilla tässä.

CORNWALLIN HERTTUA.
Tuo niit' on, jotka, kun on suoruudesta
Heit' ylistetty, raakaa julkeutta
Tavoittelevat, teeskennellen muuksi
Kuin ovat. Hän, hän ei voi imarrella!
Hän kunnon mies on, — totuuden hän lausuu;
Hyv' on, jos kärsit sen; mut suora on hän.
Tuon konnan-lajin tunnen: suoruudellaan
Petosta, luihuutt' enemmän he peittää,
Kuin sata nöyrää, tyhmää liehakkoa,
Jotk' ylen tarkoin tehtävänsä täyttää. —

KENTIN KREIVI.
Totuuden nimessä ja vakaast' aivan,
Ylevän katsantonne hurmatessa,
Mi lumoaa kuin kirkas sädekehä,
Jok' otsaa Phoibon ympäröi. —

CORNWALLIN HERTTUA.
Mik' aikees?

KENTIN KREIVI. Muuttaa puheenparteni, jota niin kovin paheksitte. Tiedän, hyvä herra, ett'en ole imartelija; se, joka teitä suorin sanoin petti, ei ollut suora konna; ja semmoinen en minä puolestani tahtoisi olla, vaikkapa epäsuosionnekin minua siihen kehoittaisi.

CORNWALLIN HERTTUA.
Sa millä häntä loukkaisit?

OSWALD.
En millään.
Kuningas, hänen herransa, mua tuonoin
Suvaitsi lyödä erheissään, mut tämä
Tul' esiin, miellytteli ukon vihaa,
Mun selin maahan paiskas, pilkkas, herjas,
Ja työstään pöyhkeili kuin mikä urho;
Ja saipa kuninkaalta kiitoksenkin,
Kun päälle torjumattoman näin karkas.
Ja kiihkeissään tuost' urhotyöstään, taas hän
Mua tässä miekall' uhkas.

KENTIN KREIVI.
Moisten konnain
Ja pelkurien rinnall' itse Ajax
On pelkkä narri.

CORNWALLIN HERTTUA.
Tänne jalkapuu!
Opetan sua, vanha juro, kunnon hölppä.

KENTIN KREIVI.
Lien liian vanha oppimaan. Ei panna
Mua jalkapuuhun, kuninkahan miestä,
Jonk' asioissa kuljen. Osoitatte
Vähäisen kunniaa ja liiaks uhkaa
Kuninkaan arvolle ja persoonalle,
Jos airuen te jalkapuuhun lyötte.

CORNWALLIN HERTTUA.
Hoi, jalkapuu! Siin' istut puolipäivään,
Sen vannon kunnian ja hengen kautta.

REGAN.
Puol'päiväänkö? Ei, iltaan; vielä yönkin.

KENTIN KREIVI.
Isänne koiralle ei sopis teidän
Näin tehdä.

REGAN.
Hänen konnalleen mun sopii.

CORNWALLIN HERTTUA.
Tuo mies on samaa karvaa, jota meille
Kuvaili siskos. — Tänne jalkapuu!

(Jalkapuu tuodaan.)

GLOSTER.
Sit' älkää tehkö, herttua, ma pyydän.
Suur' häll' on syy, ja kuningas hänt' ehkä
Siit' oikaisee. Noin halpaa rangaistusta
Hylyille, roistoille vaan käytetään
Näpistelystä ja muust' ilkityöstä.
Kuningas varmaan pahastuu, jos hälle
Osoitetaan niin vähän kunniaa,
Ett' airut vangitaan.

CORNWALLIN HERTTUA.
Sen vastaan minä.

REGAN.
Viel' enemmän se siskoani loukkaa,
Jos hänen miestään haukutaan ja piestään,
Kun toimensa hän täyttää. — Jalat kiinni! —
(Kent pannaan jalkapuuhun.)
Pois, puolisoni, tulkaa.

(Kaikki lähtevät paitse Gloster ja Kent.)

GLOSTER.
Ystävä,
Sua säälin; mut se herttuan on tahto,
Ja hänt' ei muuttaa voi, ei hillitä,
Sen tiedät. Puolestas ma puhun.

KENTIN KREIVI.
Älkää.
Väsynyt matkast' olen, valvonnasta;
Ma nukun hetken, sitten vihellän.
On kelpo miehen onni selin joskus.
Siis, hyvää huomenta.

GLOSTER.
Nyt herttua, väärin teit; tää pahaks pannaan.

(Lähtee.)

KENTIN KREIVI.
Kuningas hyvä, todeks saat sa näyttää
Tuon vanhan lauseen: ojast' allikkoon.
Lähesty sä, tän halvan mailman lamppu,
Ett' armiaassa valossas tuon kirjeen
Lukea voin. — Muut ei kuin kurjat enää
Näe ihmeitä. — Cordelialt' on se varmaan;
Hän halvast' olostani kaikeks onneks
On tiedon saanut. — "Kurjuudesta tästä
Tilaisuutt' etsii" — "kaikki hyväks kääntää." —
Väsynyt silmä, valvonut ja raskas,
Etuas käytä, ett'et näkis tätä
Häpeän paikkaa. — Onnetar, hyv' yötä!
Hymyile vielä kerran, pyöräs käännä!

Kolmas kohtaus.

Nummi.
(Edgar tulee)

EDGAR.
Mua pannaan julistettavan ma kuulin;
Ajoa pakoon pääsin suotuisaan
Puun onttoon. Ei niin satamata auki,
Ei paikkaa, joss' ei ihmeen tarkat vahdit
Mua väijy. Nyt kun pakoon vielä pääsen,
Pelastan itseni, ja päätän ottaa
Halvimman, katalimman muodon, millä
Ikänä kurjuus, ihmisyyden pilkaks,
Elukkaa matkii. Likaan tuhrin kasvot,
Lanteille hurstin kierrän, vanukkeille
Sykerrän hiukseni, ja alastonna
Näin pilvien ja myrskyn vainot kohtaan.
Mull' esimerkkinä ja mallina
Tän seudun hullut on, jotk' ulisten
Käs'varsiin paljaisin ja turtiin lyövät
Okaita, nauloja ja oksanpäitä,
Ja hirmun nostain käyvät kaikki töllit,
Kurjimmat kylät, paimenkojut, myllyt.
Kiroilla kauheilla tai rukouksilla
Pakoittain sääliin. — Turlygood parka! Tom parka!
Se jotakin on, — Edgar ei niin mitään.

(Lähtee.)

Neljäs kohtaus.

Glosterin linnan edusta. Kent jalkapuussa.
(Lear, narri ja muuan ritari tulevat.)

LEAR.
On kummaa kotoa noin mennä eikä
Takaisin laittaa airuttani.

RITARI.
Kuulin,
Ett'ei viel' eilen aikeiss' ollut matka.

KENTIN KREIVI.
O, terve, jalo herra!

LEAR.
Mitä? Ratoks
Häpäisetkö noin itseäs?

KENTIN KREIVI.
En, herra.

NARRI. Ha, ha! Kah, tuolla on paksut sukkanauhat. Hevosia sidotaan kiinni päästä, koiria ja karhuja niskasta, marakatteja kupeesta, mutta ihmisiä jaloista; jos ihminen on liian kipakka jaloiltaan, niin saa hän puiset sukat.

LEAR.
Ken noin on erehtynyt asemastas,
Ett' on sun tähän pannut?

KENTIN KREIVI.
Mies ja vaimo:
Poikanne sekä tyttärenne.

LEAR.
Ei.

KENTIN KREIVI.
On.

LEAR.
Ei, sanon minä.

KENTIN KREIVI.
On, sanon minä.

LEAR.
Ei, sitä ei he voineet,

KENTIN KREIVI.
Mut sen he teit.

LEAR.
Ei, kautta Jupiterin!

KENTIN KREIVI.
Teit, kautta Junon!

LEAR.
Sit' ei vois, ei tahtois,
Sit' ei he tohtis: murhaa pahemp' on
Noin julki-pilkaks tehdä arvoisuutta.
Selitä lyhyeen ja tarkoin, miten
Tuon ansaitsit ja miks sua, airuttamme,
Noin kohdellaan.

KENTIN KREIVI.
Mylord, kun kotiin heille
Kirjeenne vein, ja ennen kuin viel' ehdin
Sijalta nousta, johon nöyryydessä
Ma polvistuin, tul' airut, puolin hengin,
Hiestä höyryvänä, läähötellen
Goneril-emännältään terveisiä,
Ja lomaa suomatt' antoi kirjeen, joka
Het' auaistiin. Sen luettua oiti
Kokoillaan huovit, ratsahille käydään,
Mua seuraamahan käsketään ja vastint'
Odottamahan; kylmän saan ma katseen.
Tääll' airuen nyt näin tuon toisen, joka
Myrkytti multa tervetuliaiset,
(Sen saman miehen, joka teitä taannoin
Niin julkeasti loukkas), minuss' oli
Miest' enemmän kuin mieltä, miekan vedin,
Parullaan väen herätti se raukka.
Tuon synnin poikanne ja tyttärenne
Katsoivat moista pilkkaa ansainneeksi.

NARRI.
Ei ole talvi vielä mennyt, koska metsähanhet tuota suuntaa lentävät.

Jos ryysyt isän yll' on,
Hänt' oma laps ei nää;
Mut kultia jos kyll' on,
Niin kyll' on kiltti tää.
On aika portto onni tuo:
Ei mitään köyhällen se suo.

Mutta kuitenkin sua tyttäresi sen verran huolittavat, kuin suinkin vuodessa siedät.

LEAR.
Oi, kuinka sydämeen tuo vainos nousee!
Pois sinä! kapuava vaiva, alas!
Sun sijas alhaall' on. — Miss' on se tytär?

KENTIN KREIVI.
Sisällä kreivin luona.

LEAR.
Tänne jääkää;
(Menee.)
Mua älkää seuratko.

RITARI.
Muut' etkö tehnyt,
Kuin mitä äsken tässä kerroit?

KENTIN KREIVI.
En. —
Miks tulee kuningas niin pienin joukoin?

NARRI. Jos olisit siitä kysymyksestä jalkapuuhun joutunut, olisi se ollut hyvin ansaittua.

KENTIN KREIVI.
Miksi niin, narri?

NARRI. Sinä olisit pantava muurahaisen kouluun oppiaksesi, ett'ei talvella tehdä työtä. Ne, jotka nokkaansa seuraavat, kulkevat silmät auki, paitsi sokeat; eikä ole yhtä nokkaa kahdessakymmenessä, joka ei haisevata haistaisi. Hellitä, kun suuri pyörä alas mäkeä vierii, muuten taitat niskasi, jos muassa seuraat; vaan kun suuri pyörä ylös mäkeä kulkee, hinkaa silloin perässä. Jos viisas mies sulle paremman neuvon antaa, niin anna mulle takaisin omani; en soisi, että muut kuin konnat sitä noudattaisivat, kun narri sen antaa.

Se, ken vaan muodoks palvelee
Ja katsoo hyötyhyn,
Kun sade kohtaa, pakenee,
Sun jättää myrskyhyn.
Ma jään, ei lähde narri tää;
Te, viisaat, juoskaa pois;
Näin narriks, konnat, pyrkikää:
Ei konnaks narrist' ois.

KENTIN KREIVI.
Missä tuon olet oppinut, narri?

NARRI.
En jalkapuussa, narri.

(Lear palajaa Glosterin seurassa.)

LEAR.
Mua puheilleen ei? Sairaat? Väsyneet?
Yön kaiken matkall' olleet? Pelkkää juonta!
Parempi vastaus hanki.

GLOSTER.
Armas herra,
Tiedätten, kuink' on herttuan luonne kiivas,
Kuin luja häll' on, taipumaton mieli.

LEAR.
Haa! Kosto, rutto, surma, tuho tulkoon!
Kiivasko? Kuinka? Gloster, Gloster, tahdon
Cornwallia vaimoinensa puhutella.

GLOSTER.
Sanonut sen ma olen heille, herra.

LEAR.
Sanonut sen! Mua ymmärrätkö, mies?

GLOSTER.
Kyll' ymmärrän.

LEAR.
Kuningas Cornwallia
Tavata tahtoo; tytärt' isä hellä
Tavata tahtoo, kuulemista vaatii.
Sanoitko senkin? Vereni, henkeni! —
Kiivasko? Herttua kiivas? — Sano hälle, että —
Ei, vielä ei: — kenties hän ei voi hyvin.
Lyö sairas laimin paljon, mihin terve
On velkapää. Me emme ole vapaat,
Kun luonto, sorrettuna, vaatii sielun
Osakkaaks ruumiin tuskiin. Malttaa tahdon;
Vihoissan' olen omaan tuimuuteeni,
Kun raihnaan, oikullisen sairaan luulin
Terveeksi mieheks. — Hitto, surma olkoon!
Miks istuu tämä tässä? Näyttää että
Tuo herttuan ja tyttäreni muutto
Vaan kavaluutt' on. Irti mieheni!
Käy, herttualle vaimoineen tee tiedoks,
Ett' oiti heitä puhutella tahdon;
Heit' ulos käske mua kuulemaan,
Tai muuten heidän oveansa jyskin,
Siks että kuuluu: "Nuku kuolon unta!"

GLOSTER.
Välinne kaiken hyväks soisin.

(Lähtee.)

LEAR.
Voi mua!
Sydämeni, se kuinka nousee! — alas!

NARRI. Huuda, setä, sille niinkuin kokki ankeriaisille, kun ne elävinä piirakkaan pisti. Hän näet noputti niitä tikulla pääkalloon, huutaen: "alas, te veitikat, alas!" Hänen veljensä se oli, joka pelkästä hyväntahtoisuudesta voiteli voilla hevosensa heinät.

(Cornwall, Regan, Gloster ja palvelijoita tulee)

LEAR.
Huomenta teille!

CORNWALLIN HERTTUA.
Terve, jalo herra!

(Kent päästetään jalkapuusta.)

REGAN.
Iloista nähdä teidän korkeuttanne.

LEAR.
Sen uskon, Regan, sinusta; syyn tiedän,
Miks uskon sen: iloinen jos et oisi,
Eroni äitis haudast' ottaisin ma,
Siks ett' aviorikkojan se kätkee. —
(Kentille.) Oletko vapaa? Siitä toiste. — Huono
Sun siskos, rakas Regan, on. Oi, Regan,
Hän kiittämättömyyden kalvavan
Kuin korppikotkan kytkenyt on tuohon. —
(Osoittaa sydäntänsä.)
Puhua tuskin voin ma — sin' et usko,
Kuin valtaa hänet turmelus — oi, Regan!

REGAN.
Ma pyydän, malttukaatte. Toivon että
Vähemmän tehtävästänsä hän poikkee,
Kuin arvostella voitte te.

LEAR.
Haa! Mitä?

REGAN.
En luule, että velvollisuuttansa
Vähääkään laiminlyö hän. Jos hän ehkä
Väkenne hurjuutt' esti, oli hällä
Niin hyvä syy ja tarkoitus niin oiva,
Ett' ei hän suinkaan nuhteit' ansaitse.

LEAR.
Kirottu hän!

REGAN.
Olette, herra, vanha;
Ja valtarajans' äärimmällä partaall'
On luonto teissä. Johdoks teille tarpeen
On äly, joka huomaa kohtanne
Paremmin kuin te itse. Siis, ma pyydän,
Palatkaa siskon luo ja vääryytenne
Tunnustakaa.

LEAR.
Hält' anteeks pyytäisinkö?
No katso siis, kuink' isällen se sopii:
"Ma myönnän, rakas laps, ett' olen vanha;
On puutteess' ukko; polvillani kerjään. (Polvistuu.)
Suo mulle ruokaa, vaatetta ja vuode."

REGAN.
Heretkää, herra; tuo on rumaa pilkkaa.
Palatkaa siskon luo.

LEAR (nousten).
En koskaan, Regan.
Vähentänyt hän joukkoni on puoleks;
Tylysti katsellut mua; kielellänsä
Sydämeen pistänyt kuin käärme. — Taivaan
Kaikk' kostonnuolet iskeköhöt päähän
Sen kiittämättömän. Sa, rutto-ilma,
Sen nuoret luut tee rammaks!

CORNWALLIN HERTTUA.
Hyi, hyi, herra!

LEAR.
Nopea leimaus, ilkkuiset sen silmät
Valollas huikaa! Raiskatkaa sen kauneus,
Te kuuman päivän sikiöt, suon usmat,
Ja lamatkaa sen korskan ylpeys.

REGAN.
Hyväinen taivas! Samaa mullenkin
Kai toivotte, kun paha pää saa vallan.

LEAR.
En, Regan, sua en sadattele koskaan.
Kovuuteen ei sun hellä luontos taivu.
Tulinen häll' on katse; sun vaan lientää,
Ei lainkaan polta. Sinä multa hauskuutt'
Et kadehdi, supista seuruuttani,
Pikaista sanaa suo, vie leipää suusta,
Ja telje oveas, kun sisään tahdon.
Paremmin sinä luonnon siteet tunnet
Ja lapsen tehtävät ja mitä muuten
Kiitollisuus ja kunnioitus vaatii.
Et puolta valtakuntaa unhottanna,
Jonk' annoin sulle.

REGAN.
Asiahan, herra.

LEAR.
Ken jalkapuuhun löi mun miehen'?

(Torventoitaus kuulun.)

CORNWALLIN HERTTUA.
Torvi?

REGAN.
Haa! varmaan siskoni; hän kirjoitti
Tulevans' oiti. —
(Oswald tulee.)
Onko rouvas tullut?

LEAR.
Tuon orjan pöyhkeys vaivaton on laina
Ja herrans' armon oikuista se riippuu. —
Pois silmistäni, konna!

CORNWALLIN HERTTUA.
Mitä, herra?

LEAR.
Ken kiinni pani mieheni? Sa, Regan,
Siit' et kai tiennyt. —
(Goneril tulee.)
Mitä! Taivaan vallat,
Oi, jos te vanhaa miestä rakastatte,
Jos nöyryytt' armas valtikkanne käskee,
Jos itse vanhat oletten, niin merkki
Nyt antakaa ja puolelleni tulkaa! —
(Gonerilille.) Sä tätä partaa julkenetko nähdä? —
Oi, Regan, kätellä sa voitko häntä?

GONERIL.
Miks ei? Mit' olen rikkonut? Ei kaikki
Rikosta, jota heikkopäät ja hupsut
Siks sanoo.

LEAR.
Sydän, liiaks olet vahva!
Sa vielä kestät! — Ken on tehnyt tuon?

CORNWALLIN HERTTUA.
Sen minä tein; hän käytöksestään juur' ei
Parempaa ansainnut.

LEAR.
Te! Tekö?

REGAN.
Isä,
Oletten heikko, myöntäkää se suoraan.
Palatkaa siskon luo ja kuukaus täyteen
Siell' asukaa ja puolen joukon kanssa,
Ja tulkaa sitten meille. Poiss' nyt olen,
Eik' ole tarpeeks varojakaan mulla
Teit' elättää.

LEAR.
Tuon luokse palaisinko?
Ja puolet seurueestan' eroittaisin?
Ei, ennen kaikki suojat kiellän pois
Ja vainoon vaadin kaikki ilmain vallat,
Toverinani hyypiä ja hukka. —
On kova vieras puute! — Tuonko luo?
Ei, ennen tuittupäisen Ranskan herran,
Tuon osattoman kuopukseni yljän,
Jaloissa asemiehen muonaa kerjään
Katalan hengen piteeks. — Tuonko luo?
Mua ennen käske orjaksi ja juhdaks
Herjalle tuolle.

(Osoittaa Oswaldia.)

GONERIL.
Niinkuin suvaitsette.

LEAR.
Ma pyydän, tytär, älä tee mua hulluks.
En, laps, sua häiri; hyvästi! Me emme
Näe enää, emme kohtaa toisiamme.
Mut vertani, lihaani, lapseni
Tok' olet. Et, vaan lihassani tauti,
Jok' omakseni tunnustaa mun täytyy;
Äkämä, kuisma olet, pöhöpaise
Pahassa veressäin. — Vaan miks sua parjaan!
Itsestään kosto tulkoon, min' en käske;
En pauannetta iskemähän pyydä;
Zeus-tuomarille en sun päälles kanna.
Kun aik' on, parannu; jos voit, niin käänny;
Mä kyllä maltan: Regan luokseen ottaa
Mun ja mun sata miestäni.

REGAN.
Ei niinkään:
En teitä varronnut, ja työläs teit' on
Nyt ottaa vastaan. Siskoani kuulkaa.
Ken järjin, nähkääs, kiihkoanne katsoo,
Havaitsee vanhaks teidät, siis, — mut hän se
Tekonsa tietää.

LEAR.
Tuoko kiltin kieltä?

REGAN.
On kylläkin. Viiskymment' asemiestä?
Se eikö riitä? Miksi enempää?
Miks sitäkään? Te kuluj' ajatelkaa
Ja vaaraa: kuinka yhteen taloon sopis
Niin paljon kansaa, kahden johdon alla?
Se vaikeat' on, milt'ei mahdotonta.

GONERIL.
Mylord, miks teit' ei hoitamahan kelpais
Ne, jotka mua tai häntä palvelevat?

REGAN.
Niin, miks ei? Jos he teitä laiminlyövät,
Niin rangaistaan. Kun tulette te meille
(Jo pahaa pelkään), älkää tuoko muuta;
Kuin viisikolmatta: en useampaa
Suvaitse enkä meillä nähdä tahdo.

LEAR.
Kaikk' annoin teille. —

REGAN.
Niin, ja hyvään aikaan.

LEAR.
Teist' uskottuni, holhojani tein ma,
Ja seurueeksi vaan tuon määrän vaadin,
En muuta. Viisikolmattako vaan
Saan luokses tuoda? Niinkö sanoit, Regan?

REGAN.
Sen vielä kerron: enempää ei meille.

LEAR.
Nuo häijyt velhot vielä kauneilevat!
Kun muit' on häijympiä, kiitost' on jo
Se, ett'ei ole häijyin. — (Gonerilille.) Sua seuraan;
Kaks viittäkolmatta on viisikymmen,
Sun lempes kahta suuremp' on.

GONERIL.
Miks tarpeen
Viiskolmatta tai kymmenen tai viisi
Talossa, jossa teillä käskyläistä
On kaks sen vertaa?

REGAN.
Niin, miks tarpeen ykskään?

LEAR.
Oi, sikseen tarve! Kurjin omistuskin
Jo halvan kerjäläisen tekee rikkaaks.
Suo luonnollen vaan mit' on luonnon tarvis,
Niin elukan on arvoss' ihmishenki.
Sin' olet valta-nainen; koreutta
Jos lämminkin on puku, no niin, luonto
Koreutta tuot' ei kaipaa, joka tuskin
Sua lämmittää. Mut tosi tarve — Taivas,
Suo kärsimystä, kärsimyst' on tarvis!
Jumalat, köyhä täss' on vanhus, jota
Ikä, huolet painaa, kurja kaksin kerroin!
Noit' isää vastaan te jos yllytitte,
Oi, älkää niin mua hurmatko, ett' tyynnä
Tuon kärsin! Jalo viha vimmatkoon mun!
Nais-aseet, kyyneltilkat, ei saa ryöttää
Sasuja miehen! — Ei, te hirmuluomat,
Ma teille kostan, että koko mailma —
Niin moisen työn teen, — mit', en tiedä vielä,
Mut kauhistuva siit' on koko maa,
Luulettenko, ett' itken? En, en itke. —
Täys syy kyll' itkuun on; mut ennen särkyy
Tuo sydän sadaks tuhanneksi pirstaks,
Kuin itken minä. — Tulen hulluks, narri!

(Lear, Gloster, Kent ja narri lähtevät.)

CORNWALLIN HERTTUA.
Sisähän mennään: tulossa on myrsky.

(Myrsky kuuluu kaukaa.)

REGAN.
Pien' on tää talo: hyvin tääll' ei suojaa
Saa vanhus väkinensä.

GONERIL.
Oma syynsä;
Miks' alallaan ei ollut hän? Nyt saa hän
Omasta tyhmyydestään kärsiä.

REGAN.
Pitäisin mielelläni hänet yksin,
Mut' seuralaist' ei yhtä.

GONERIL.
Samaa minä.
Mut miss' on kreivi Gloster?

(Gloster palajaa.)

CORNWALLIN HERTTUA.
Hän seuras vanhusta. Hän tulee tuossa.

GLOSTER.
Kuningas raivoo aivan.

CORNWALLIN HERTTUA.
Minne lähtee?

GLOSTER.
Hän tahtoo ratsastaa: en tiedä, minne.

CORNWALLIN HERTTUA.
No, matkaan menköön: oma häll' on valta.

GONERIL.
Hänt' älkää jäämään käskekö, oi, älkää.

GLOSTER.
Ah! tuloss' on jo yö, ja tuimat tuulet
Rajusti pauhaa; peninkulmain mailla
On tuskin pensasta.

REGAN.
O, ykspäisille
On heidän oma hankkimansa haitta
Opetus paras. Portit sulkekaa!
Häll' ompi irstas palvelijajoukko;
Se voi hänt' yllyttää: hänt' on niin helppo
Nenästä vetää; varuillaan on viisas.

CORNWALLIN HERTTUA.
Ovenne sulkekaa; yö nyt on julma.
Pois myrskystä. On neuvos, Regan, hyvä.

(Lähtevät.)