VII.
Kolmas Epeisodion.
Kreon. Haimon. Kuoro.
Kreon
Sen kohta tiennen tarkemmin kuin tietäjät.
(Haimonille.)
Oi poikan', ethän suuttuneena isälles
Nyt tulle, kuullen kultas lopputuomion?
Vai enkö sulle armas oo, jos kuinkin teen?
Haimon
Omasi oon, ja kelpo mieltä harrastain 635
Mun mielen' ohjaat oikeaan: siis tottelen;
Ja syyst' ei naimaliitto mulle yksikään
Kalliimpi oo, kuin isän oiva ohjaus.
Kreon
Tuleepa niin sun, poikan', aina aatella,
Ett' isän tahdon tieltä kaikki väistykööt! 640
Kas siks' on miehen harras halu kasvattaa
Kodossa kuuliaiset lapset, että nää
Vois vainoojalle vainot kostaa, niinpä myös
Isänsä verraks' arvostella ystävää.
Ken kelvottomat lapset luo, mit' arvelet 645
Tuon muuta siittäneen kuin pahan-suovillen
Vaan paljo pilkan syytä, vaivaa itselleen?
Siis lapsi, ällös liekkumasta heittäkö
Tai naisen vuoksi järkeäsi oi, aatellos,
Kuink' aivan kylmä kainaloisna kultanas 650
On huono vaimo viruen sun vierelläs!
Mik' ilkeämp' on vamma valhe-ystävää?
Ei! inhoten tuo henttu herja heittäös
Sä luotas Tuonen maille jonkun naitavaks'!
Kun, näet sen, koko kaupungissa yksin tuon 655
Mua julkisesti vastustavan huomasin,
En valhetellen kansan eteen tulla voi,
Vaan kuoletan hänet; — huutakoonpa Zeutakin
Sukunsa suojaa! — Nurjuuteenhan yltyiskin
Sukuni muuten, saati ulkopuoliset. 660
Ken kelpomiesn' on heimolaisten kesken, hän
Myös valtiossa oivallisna ilmestyy.
Semmoinen mies — sen uskon — osaa hallita
Hyvästi, niin myös nurkumatta totella;
Hän, keihäsmyrskyn riehuessa, uljasna 665
Ja uskollisna kestää kaikki rynnäköt.
Vaan kenpä ylvästellen polkee säätämät
Ja viisastellen valtiasta ohjailee,
Hänt' en mä kiitä. — Kelle kansa uskonut
On vallan ohjat, häntä täytyy totella, 670
Hän suurta, pientä, väärin, oikein säätäköön.
Vaan kaikkein suurin hukka lain on polkemus:
Se sortaa vankat valtiot, se huonehet
Saa kylmille, se liittoveljet taistavat
Pakohon syytää; mutta järjesteltyinä 675
Totellen säilyy surman suulta useimmat.
Tuleepa siis sun säädelmääni puolustaa,
Eik' antaa naisen hallita sua ensinkään;
Jos niiksi käy, ma urhon alle sortunen,
Mutt' älköön nainen orjakseen mua kutsuko! 680
Kuoro
Jos vanhuuttamme emme eksy, selvitit
Sä mielestämme järkevästi asiat.
Haimon
Isäni, Luojan lahja kaikkein kallihin
On ihmisille suotu järjen valkeus.
Nyt enpä väitä väärin tuota haastellees — 685
Sit' enpä vois, enk' ymmärtäisi väitellä —
Vaan sattuneepa kelpo aatos muillekin.
Sopiipa mun sun eelläs kaikki huomata,
Mit' arvellaan, mit' aiotaan, tai moititaan;
Sill' alhainen sun silmäs' eess' ei hirvenis 690
Puhella niitä, joit' et kuulis mielelläs.
Salassa saanpa kuulla moiset haastelut,
Mitenkä neittä kaikki kansa surkuttaa:
"Naisista kaikkein syyttöminnä kurjasti
Tään täytyy kuolla kostoks' urhotyöstähän, 695
Kun hurmetulvaan hukkunutta veljeään
Ei hautaa vaille, koirain verikuonojen,
Ei petolintuin syötäväksi heittänyt!
Hän eikö kultakunniaa lie ansainnut?"
Sellaista sala-huuhu mulle humisee. 700
Vaan mulle, isä armahin, sun onnesi
On kallihimpi kaiken mailman aarteita;
Isänpä onni lasten suurin kaunistus,
Ja lasten onni isän suurin riemu on.
Nyt ällös luulko, että yksi aatos vain, 705
Sun lausumas, on oikeass', ei mitkään muut!
Sill' itse mielestään ken ainut viisas on,
Ja kieleltään ja mieleltään on verraton,
Hän paljastettaiss' usein tyhjäks' ilmestyy.
Vaan eipä miestä mielevääkään halvenna 710
Opinta eikä oman mielen kieltämys.
Kas, puu mi talvitulvan myötä notkistuu,
Sen säilyy oksat murtumatta; vastahan
Ken ponnistaa, sen tulva tempaa juurineen.
Niin myös ken, purjeköyttä aina pingottain, 715
Ei hellitä, hän vihdoin purren kaattua
Saa merta soutaa, teljot ylös-alaisin. —
Siis myönny lausumiini; muuta säädelmäs!
Jos, vaikka nuoremp' oonkin, jotain oivallan,
Parasta kyll' ois luullaksein, jos luonnostaan 720
Miel' uhkuis aina ymmärrystä kyllältään,
Joll' ei — sill' usein toisappäinki kallistuu —
Niin taiten haastavaakin kelpaa noudattaa.
Kuoro
Hält' opi, valtias, jos oikein haastoi hän!
(Haimonille.)
Sä hältä myös: ol' oiva puhe kummankin. 725
Kreon
Tuleeko mun, tään-ikäisen, viel' oppia
Tuon-ikäiseltä sulhoselta järkeä?
Haimon
Ei muuta kuin mit' oikeaa on. Nuori oon,
Mut katsomist' ei nuoruuteen, vaan asiaan.
Kreon
Niin siihen, että vallatonta suositaan? 730
Haimon
En pyytänyt sua ilkiöitä suosimaan.
Kreon
Hänt' eikö juuri haita vamma sellainen?
Haimon
Yht' ääntä kaikki Theeban kansa vastaa: ei!
Kreon
Ja kansakos mun säättäväin siis määräilee?
Haimon
Et huomaa, kuink' on poikamaista haastelus! 735
Kreon
No muillekos ma hallitsen kuin itselleni?
Haimon
Ei valtakuntaa oo, jok' yhden oisi vain.
Kreon
Vaan valtiaanpa omaks' valtaa mainitaan!
Haimon
Kai erämaita yksin hyvin vaalisit!
Kreon
Hän sotii — näen mä — naisen liittolaisena. 740
Haimon
Jos sin' oot nainen: sunhan puoltas katson vain.
Kreon.
Vai isäs' kanssa käräjöit sä, kelvotoin!
Haimon
Niin kyllä, kun sun eksyvän näen vääryyteen.
Kreon
Vai eksyn, jos suon valtikallen' arvoa?
Haimon
Sen halvennat, jos poljet arvon jumalain. 745
Kreon
Oi herja henki! naisen vallan-alainen!
Haimon
Et ainakaan mua nähne häpeän-alaisna.
Kreon
Puheesi kaikki neittä vainen puolustaa…
Haimon
Ja sua ja mua ja Tuonen jumaloitakin.
Kreon
Älä, naisen orja, loruillas mua liehakoi! 750
Haimon
Oot valmis väittämään, et altis kuulemaan.
Kreon
Et ikipäivin pääse häntä naimahan!
Haimon
Hän kuolee siis? Se toisellekkin kuolon tuo!
Kreon
Vai ahdistat mua uhkaillenkin, uskaljas?
Haimon
Mit' uhkaust' on harhamieltä vastustaa? 755
Kreon
Viel' itkein neuvot mieltä, itse mieletöin!
Haimon
Jos et ois isäni, sanoisin: et viisas oo!
Kreon
Vai niin! Vaan kautt' Olympon tuolla, tietäös:
Saat surra viel', ett' ilkkuen mua soimasit!
(Palvelijoille.)
Tuokaatte ilkiö tänne oitis kuolemaan, 760
Sulhonsa silmäin eessä, läsnä ollessa.
Haimon
Mun läsnä ollen? Ei — sit' ällös luulkokaan
Hän totta kuole niin! ja etpä silmilläs
Sä konsaan enää nähdä saa mun kasvojain!
Omaistes kesken riehu, jos he suovat sen! 765
(Rientää pois.)
Kuoro
Mies läks' oi herra, kiukun riento-askelin;
Noin nuori mieli tuskissaan on hirmuinen.
Kreon
Ylemmäs yltyköön maan lasta pyyteissään!
Vaan neittä kahta kuolost' ei hän varjele.
Kuoro
Siis aikehes on surmata ne kumpikin? 770
Kreon
Ei, työstä osatont' ei; oikein muistutit.
Kuoro
Ja minkä surman toisellen oot aikonut?
Kreon
Hänet sinne vieden, miss' on polku autio,
Elävältä kätken maahan, paasikammioon;
Sen verran ruokaa suoden, että vältän syyn, 775
Ja ettei kaupunkiimme sattuis saastutus.
Anoillen siellä Haadesta, jot' ainoaa
Hän palvelee, on kuolemattomuutehen
Hän ehkä saapa, taikka vihdoin huomannee,
Ett' turha vaiva tuonelaa on palvella. 780