IV.
Ensimmäinen Stasimon.
Kuoro.
(1:n säkeistö.)
Ihmettä mont' on. Ihminen
Kaikkein tenhosin ihme on.
Talven myrskyjä uhmaillen,
Kulkevi hän meren aaviston, 335
Vaikk' ylt'ympäri laineitten
Vain valkotyrskyt pauhaa.
Ei maa-emosellekaan hän anna rauhaa:
Tuot' uupumatont' ikinuorta hän vaivaa,
Kiertävin auroin ain' yhä kaivaa,
Orhien voimalla peltoa raivaa. 340
(1:n vastasäkeistö.)
Lintuin liutaa liitelevää,
Niin, salomaiden laumojakin
Pyytäjä kietovi pauloihin;
Merten karjaa kiitelevää 345
Mies sukkela piirittää
Ja verkon poimuhun saartaa.
Hän vuortenkin elukoita juonin kaartaa:
Harjakas orhin niska se taipuu,
Tunturisonnin tarmo se haipuu; 350
Ihmisen vallan alle ne vaipuu.
(2:n säkeistö.)
Hän puheen keksinyt on
Ja leimuna lentävät aatteet,
Sekä säännöt valtiohallinnon,
Jopa verhokseen vilu-säällä vaatteet. 355
Kolkoilta kallioiltakin
Raju-ilman ilkinuolten alta
Hän pakeni huoneen suojihin,
Ain' neuvokasna. — Yksi vain
Peloittaa häntä: — Tuonen valta; 360
Sit' ei hän karta, vaikka polttavaan
Hän tautiin keksinyt onkin hoivaa.
(2:n vastasäkeistö.)
Näin taitava keinoissaan
Ja juonikas, ettei määrää,
Välin oikean tietä hän käy, välin väärää. 365
Ken tottelee mitä sääsi kansa
Sekä taivaan säädelmää — hän kansassansa
Ylin on. — Ken röyhkeytensä vuoksi
Lait polkevi, hän isänmaatoin.
Hän älköön tulko lieteni luoksi 370
Tai liittoveljeksein, ken toimii noin!
(Edellinen vartija ynnä muutamat muut nähdään tuovan
Antigonetta vangittuna.)
Joko kummia näen! Miten selvitän sen? 375
Vaan selväpä on tosi, kieltymätön:
Tuo neitonen ah! on Antigone!
Sinä onneton oi,
Isän onnettoman laps', Oidipoon! 380
Mitä? eihän vain sua tuotanekaan
Kuninkaallisen säätämän rikkojana,
Tihotyöstä jo saatuna kiinni?
(Kreon on tulemillaan.)