I.
Prologos.
Antigone. Ismene. (On aikaisin aamulla. Antigone seisoo linnan edustalla, mietiskellen. Ismene lähenee linnalta päin. Antigone käy häntä kohden, katse lempeänä, mutta vakaana.)
Antigone
Ismene, armas siskosen', oi tiedätkö
Sä yhtään tuskaa Oidipoosta tullutta,
Jota Zeus ei meidän eläissämme koittaa sois?
Sill' eipä mielihaikeaa, ei tihoa,
Ei tahraa, solvausta löydy, joit' en ois 5
Jo nähnyt mun ja sunki kyllin kärsivän.
Ja taas — mink' oudon käskyn kuuluu valtias
Kaikelle kansallemme äsken antaneen!
Oletko kuullut? vai sun tietämättäskö
Omaisiamme vainolaisen vitsa lyö? 10
Ismene
Ei armaistamme, Antigone, oo tietoa
Suloista mulle saapunut, ei surkeaa,
Siit' asti kuin yks' päivä kaksi veljestä
Meilt' otti, kaksintaisteluun ne kaataen.
Ja nyt, kun viime yönä Argon armeija 15
Pois läksi, enpä tiedä muuta liiempää,
Mist' onnen' oisi kostunut tai riutunut.
Antigone
Sen arvasin: siks' portin ulkopuolelle
Sun kutsuin, että kuulisit mua yksin vain.
Ismene
Mit' on se? näyttää mieles jostain hehkuvan! 20
Antigone
Niin, eikö veljellemme toiselle Kreon
Suo haudan kunniaa, vaan riistää toiselta!
Kyll' Eteokleen hän kuuluu, niinkuin oikeus
Ja tapa vaatii, kätkeneen maan helmahan,
Jott' arvon hälle Tuonen haamut antavat; 25
"Vaan kurjan vainajan Polyneikeen ruumista
Maan multaan älkööt kansalaiset kattako
Ja häntä älkööt surko — niin hän kuuluttaa
Vaan haudast', itkust' osatonna linnuillen
Sulo-aarteen tähtääjille saaliiks' jääköhön!" 30
Kas näin Kreon tuo oiva kuuluu sinullen
Ja mulle, sanon mullekin, jo säätäneen,
Ja tulevan tänne niille julki lausumaan,
Jotk' eivät tiedä viel'. Ei pieneks' asiaa
Hän katso: ei, vaan kiellon rikkojaa, ken lie, 35
Uhkaapi kivityksen kuolo julkinen.
Näin asian laita on, ja kohta näyttää saat,
Jaloko oot vai kehno kelpo-heimossas.
Ismene
Mitäspä, koito, ollen näin, ma hyödyttää
Sua voin, jos langat solmian tai irroitan? 40
Antigone
Oletko altis auttamaan mua toimissain?
Ismene
Mik' uhkatyö? Ah, minne mieles tähtäilee?
Antigone
Tahdotko kanssain vainaan huolta huojentaa?
Ismene
Hänet haudatako aiot vastoin kieltoa?
Antigone
Niin — omanpa veljeni ja, vaikk'et soisikaan, 45
Sun veljes! Enpä petturiks' saa joutua.
Ismene
Oi onneton, vaikk' on Kreon sen kieltänyt!
Antigone
Eip' eroittaa mua rakkahistani hän saa!
Ismene
Voi, sisko, muista, kuinka kurja-maineisna
Ja inhottuna isämme sortui kuoloon, kun 50
Hän harhatyönsä itse ilmi saatuaan
Silmäinsä soihdun omin käsin sammutti;
Kuink' äiti-vaimo — voi sitä kaksoisnimeä! —
Henkensä raiskas hirttopaulan palmikkoon;
Ja kuink' yht'aikaa veljespari, vaihdellen 55
Nuo kurjat surmaa keskenänsä, kuoleman
Yhteisen saivat, veikko veikon kalvasta.
Nyt olemme heimon ainoat me. Aattele,
Kuink' kurjimmasti kuolemme, jos valtiaan 60
Me vallat, käskyt laittomasti poljemme.
Myös muistakaamme, että oomme naisia,
Joit' ei oo luotu miehiä vastaan sotimaan.
Kösk' ohjaa meitä mahtavammat, käsky tuo
Toteltavamme on ja ankarampikin.
Rukoillen tuonelaisia siis antamaan 65
Anteeksi, että näin mun tehdä pakko on,
Ma niitä, joilla hallitus on, tottelen:
Sill' liikanaisiin mieletönt' on pyrkiä.
Antigone
En vaadikaan sua! Niin, jos vasta mielisit
Mua auttaa, en sun avustas ma huoliskaan. — 70
Vaan ollos kuinka tahdot vain: ma veljellein
Luon haudan; sitten kuolo mulle kaunis on.
Rakkaana luona rakkahan saan nukkua,
Rikoksen pyhän tehtyäin. Kas kauemmin
Mun tulee Tuonta miellyttää kuin maalimaa: 75
Siell' asun aina. Vaan jos tahdot, halveksu
Mit' arvollist' on taivaallisten silmissä.
Ismene
En halveksu; vaan enpä pysty luonnoltani
Uhalla kansalaisten mitään toimimaan.
Antigone
Sä tuota syyksi teeskele! ma lähden nyt 80
Veljelle rakkaimmalle hautaa luomahan.
Ismene
Voi onneton! sun tähtes kuin mua pelottaa!
Antigone
Mua ellös surko! suojaa omaa onneas!
Ismene
Älähän työtäs ilmaise vain kellekään!
Se salaan kätke! niin mä myös oon puolellas. 85
Antigone
Ei, huuda julki vain! Oot kahta inhempi,
Jos vaiti oot, jos kaikillen et julista.
Ismene
Sydämmes kalman kylmäämille lämmin on.
Antigone
Vaan lemmin niitä, joille lempi kallein on.
Ismene
Jos voisit — vaan sä mahdotonta pyytelet. 90
Antigone
Kai luovun sitten pyrkimästä, kun en voi.
Ismene
Vaan mahdotont' ei ensinkään saa tavoittaa.
Antigone
Jos virkat noin, mua suututat, ja syystä saat
Myös vainaan vihat kokea tuoneen tultuas.
Suo mun ja tuhman mieleni vaan kärsiä 95
Nuo kauhut: enhän kärsine niin kauheaa,
Etten sais' käydä kunnialla kuolemaan.
Ismene
No mennös siis, jos mielit niin! Se tiedä vain,
Et viisas oo, tok' armahilles armahin.
(Molemmin lähtevät: Ismene kotia, naisten suojiin; Antigone kaupungin porteille päin, joiden edustalla Polyneikeen ruumis viruu pitkänään.)