XLVI
Kun Jugurtha sillä välin sanansaattajilta oli saanut kuulla, mitä Metellus toimi, rupesi hän, joka Romassa myös oli tullut tuntemaan hänen rehellisyytensä, tilaansa epäilemään, ja nyt vasta koki hän todenperäistä heittämystä aikaan saada. Siis lähetti hän konsulien luo rukoiliain tunnusmerkeillä varustetuita lähettiläitä, joiden piti anoa vaan hänelle itselle ja lapsille hengen armahdusta, mutta heittää kaikki muu Roman kansan ehtoon. Mutta Metellus tiesi jo edellisistä kokemuksista, että Numidialaisten suku oli petollinen, mielenlaadultaan huikentelevainen ja kapinan yrityksiin taipuvainen. Senpä tähden kävikin hän erikseen puhuttelemassa lähettiläitä, toista toisensa perään, koetellen heitä vähitellen, ja kun oli huomannut heidän olevaa itselleen sopivat, houkutteli hän heitä suurilla lupauksilla heittämään itselleen Jugurthan mieluisimmin elävänä, mutta jos se ei menestyisi, kuollunna. Muuten käski hän julkisesti sanoa kuninkaalle, mikä hänelle olisi mieleen. Sitten läksi hän itse, muutamien päivien kuluttua, tappovalmiin ja vihollisen tapaisen sotajoukon kanssa Numidiaan, jossa vasten sodan laatua majat olivat täynnänsä ihmisiä, karjat ja maanviljeliät ulkona; kaupungeista ja kylistä tuli vastaan kuninkaan virkamiehiä, jotka olivat valmiit antamaan jyviä, kuljettamaan muonavaroja, sanalla sanoen, tekemään kaikkea, mitä käskettiin. Ja kuitenkin kulki Metellus juuri kuin olisi vihollinen ollut saapuvilla, yhtä hyvin varustettuna sotajoukkonensa, tiedusteli lavealta kaikki, piti noita heittämyksen merkkiä valeh-vehkeinä, joilla hänelle koettiin pauloja virittää. Sentähden olikin hän itse keveästi varustettujen kohorttien sekä valitun linko- ja joutsimies-parven kanssa etujoukoilla; jälki-joukoilla piti legati C. Marius hevoisväkineen komentoa; kumpaisellenkin siivelle oli hän jakanut apu-hevoisväestön legionien tribuneille ja kohorttien päälliköille, että lentomiehet (kahakoitsiat) yhdessä sen kanssa kartoittaisivat takaisin vihollisten hevoisjoukot, missä ikinä nämät lähestyisivät. Sillä Jugurtha oli niin kavala ja tunsi hyvin paikat ja sotamenon, ett'ei varmaan voitu päättää, oliko hän vaarallisempi poissa vai läsnä ollessaan, rauhaa pitäessään vai sotaa käydessään.