XLIV.
Mutta kun hän Afrikaan oli tullut, heitti prokonsuli Sp. Albinus hänelle sotajoukon, joka oli veltto, sotaan kykenemätön, vaaroissa kuin ponnistuksissakin kestämätön, vikkelämpi kieleltään kuin kädeltään, liittolaistensa ryöstäjä ja itse vihollistensa saalis, komennotta ja kuritta pidetty. Siis tuli uudelle päällikölle sotilaiden pahoista tavoista enemmän huolta, kuin heidän suuresta lukumäärästään apua ja hyvää toivoa. Kuitenkin päätti Metellus, vaikka vaalikokousten viivykki paljon oli lyhentänyt kesäisen sotaretken aikaa, ja vaikka hän tiesi kansalaistensa mielten levottomasti odottavan sodan päätöstä, olla sotaan ryhtymättä, kunnes olisi pakoittanut sotilaat esi-isäinsä kuria noudattaen vaivoja kestämään. Sillä kun Albinus, Aulus veljen ja sotajoukon häviöstä säikähdyksissään, oli tehnyt sen päätöksen, ett'ei lähtisi voittomaasta, piti hän, niinkauvan kun kesäisen sotaretken kestäessä oli päällikkyydessä, sotilaita enimmiten seisovissa leireissä, paitsi kun paha löyhkä ja eläimen ruuan puute pakoitti hänen paikkaa muuttamaan. Näitä ei linnoitettu, eikä asetettu yövartioita, niinkuin sodassa tavallista onpi; kuinka kutakin halutti, oli hän poissa lipuiltansa. Kuormastoon kuuluvaa väkeä ja sotilaita kuleksi yöt päivät edestakaisin; kuleksiessaan hävittivät nämä seutua, tunkivat väkisin taloihin, kilpaa ajaen karja- ja orja-saalista ja vaihettaen näitä kauppiasten tykönä ulkomaan viinaan ja muuhun semmoiseen kaluun; sitä paitsi he myivät valtion antamat jyvät ja ostivat leipää päivittäin; sanalla sanoen, mitä löyhyyden ja ylöllisyyden häpiätä suinkin saatetaan mainita tai ajatella, sitä kaikkea oli tässä sotajoukossa ja muuta vielä lisäksi.