XIV.
"Senaatorit! Isäni Micipsa neuvoi minua kuollessaan, että pitäisin Numidian valtakunnan hallitusta vaan omanani; mutta valta ja päällikkyys olisi muka teidän hallussanne. Sen ohessa piti minun ahkeroida, että kotona kuin sodassakin olisin Roman kansalle niin suureksi hyödyksi kuin suinkin mahdollista; teitä pitäisi minun pitää sukulaisinani ja lankoinani; jos sen tekisin, olisi minulla teidän ystävyydessänne sotajoukot, tavarat ja valtakunnan turva. Näitä aatellessani karkoitti Jugurtha, suurin pahantekiä kaikista, mitä maa päällänsä kantaa, ylönkatsottuaan teidän ylivaltaanne, minun, joka olen Masinissan pojanpoika ja jo sukuperääni Roman kansan liittolainen ja ystävä, pois valtakunnasta ja kaikesta omaisuudestani. Ja minä, senaatorit, koska olin tähän kurjuuden tilaan joutuva, tahtoisin, että ennemmin omain kuin esivanhempieni hyväin töitten tähden voisin anoa apua, ja etenkin, että Roman kansa olisi minulle hyväin töitten velassa, joita en tarvitsisi; sitten tahtoisin myös, että, jos niiden kaipiossa olisin, nauttisin niitä hyvin ansaittuina. Mutta koska rehellisyydessä itsessään on varsin vähän turvallisuutta, eikä minun vallassani ollut, mimmoinen mies Jugurthasta tulisi, olen paennut teidän luoksenne senaatorit, joille minun — kurjasti kyllä — täytyy olla pikemmin rasitukseksi kuin hyödyksi. Muut kuninkaat ovat joko sodassa voitettuina tulleet teidän ystävyyteenne, taikka, vaaran tarjona ollessa, etsineet liittoa teidän kanssanne. Meidän perheemme rakensi ystävyyttä Roman kansan kanssa Karthagon sodassa, jolloin sen rehellisyys oli enemmin etsittävä kuin sen onnen tila. Älkäätte antako, senaatorit, näiden jälkeisten turhaan hakea apua teiltä. Jos minulla ei olisikaan mitään syytä sitä saada paitsi surkuteltava tilani, — kun vähää ennen olin kuningas, syntyni, maineeni ja sotajoukkoini kautta mahtava, vaan nyt murehista kuihtuneena ja voimatonna odotan muitten apua, — niin tulisi kuitenkin Roman kansan ylevyytensä tähden poistaa vääryyttä, eikä sallia kenenkään vallan rikoksen kautta karttua. Vaan minäpä olen pois ajettu näistä maista, jotka Roman kansa antoi esivanhemmilleni, joista isäni ja isoisäni ynnä teidän kanssanne karkoittivat Syphaxin ja Karthagolaiset. Teidän hyvät tekonne ovat minulta pois otetut, senaatorit; teille on ylönkatsetta osoitettu minulle tehdyn vääryyden kautta. Voi minua onnetonta! Siksikö, Micipsa isäni, ovat sinun hyvät työsi käyneet, että se etunenässä on sukusi surmaaja, jonka teit lastesi vertaiseksi ja valtakuntaasi osalliseksi? Eiköhän siis koskaan meidän perheemme saa rauhaa nauttia? Pitääkö meidän aina oleskella verissä, miekan varassa, pakoisalla? Niinkauvan kuin Karthagolaiset olivat voimissaan, kärsimme oikeudella kaikenmoista julmuutta. Viholliset olivat vieressämme, te ystävät kaukana, kaikki toivomme aseissa. Sittenkun tuo ruttotauti oli pois ajettu, vietimme iloisina rauhan päiviä, kosk'ei meillä ollut yhtään vihollista, paitsi jos te jotakuta sinä käskitte pitämään. Mutta katso, yht'äkkiä teki Jugurtha, inhoittavasta uskaliaisuudesta, rikoksista ja ylpeydestä kerskuen, tapettuaan minun veljeni ja samalla oman sukulaisensa, ensin hänen valtakuntansa rikoksensa saaliiksi, sitten, kun ei samoilla juonilla tainnut kietoa minua, joka teidän valtanne suojassa en mitään vähemmin odottanut kuin väkivaltaa ja sotaa, saatti hän minun, kuten näette, maanpakolaiseksi, kodottomaksi, köyhäksi ja kurjuuden alaiseksi, jotta missä hyvään olin paremmassa turvassa kuin omassa valtakunnassani. Minulla oli se mieli, senaatorit, niinkuin olin kuullut isäni sanovan, että ne, jotka pitävät ystävyyttä teidän kanssanne, ottavat päällensä paljon vaivaa, mutta ovat muuten kaikista turvallisimmat. Minkä meidän perheemme on voinut, on se tehnyt, niin että kaikissa sodissa on ollut teillä apuna; teidän vallassanne, senaatorit, on laittaa niin, että me rauhan aikana saamme turvaa nauttia. Isä jätti jälkeensä meidät kaksi veljestä; kolmannen, Jugurthan, luuli hän hyväin töidensä kautta tulevan olemaan meidän ystävämme. Yksi niistä on surmattu, minä itse toinen olen töin tuskin noista jumalattomista kourista päässyt pakenemaan. Mitä on minun tekeminen, taikka mihin minun onnettoman kernaimmin meneminen? Kaikki sukuni tuet ovat hävinneet; isäni on, niinkuin välttämätöntä oli, maksanut velkansa luonnolle; veljeltäni on se, jolle tuo oli vähemmin sopivaa, heimolainen, hirmuisella tavalla hengen ottanut; langot, ystävät ja muut sukulaiset on onnettomuus sortanut, mikä minki; Jugurthalle vangiksi joutuneina, on osa heistä ristiinnaulittu, osa petojen raadeltavaksi heitetty; jotkut, joille henki on jätetty, viettävät, pimeisin loukkoihin teljettyinä, surussa ja murheessa, kuoloa kurjempia päiviä. Jos kaikki, jotka olen kadottanut, tai jotka ystävistä ovat vihollisiksi muuttuneet, yhä pysyisivät menettämättöminä, niinpä kuitenkin, jos mikä äkkinäinen onnettomuus kohtaisi, huutaisin avukseni teitä, senaatorit, joitten valtanne suuruuden suhteen tulee pitää huolta sekä oikeudesta että kaikista vääryyksistä. Vaan nyt, kun olen pois ajettu isänmaastani ja kodistani, yksinäinen ja kaikkia säädyllisiä tarpeita vailla, kenenkä turviin pakenen ma, ketä rukoilen? kansojako vai kuninkaita, jotka kaikki ovat vihoin meidän perheellemme teidän ystävyytenne takia? vai sopiiko minun mennä mihinkään, jossa ei olisi sangen monta muistomerkkiä esivanhempani vihollisuudesta? vai voipiko meitä sääliä kukaan, joka kerran on ollut teidän vihollisenne? Vihdoin Masinissa neuvoi meitä, senaatorit, ett'emme ketään kunnioittaisi paitsi Roman kansaa, ett'emme menisi uusiin liittoihin ja yhdistyksiin; meillä olisi muka kyllin vahva turva teidän ystävyydessänne; jos tältä valtakunnalta onni kääntyisi pois, olisi meidän yhteenä sen kanssa hukkuminen. Hyvien avujenne kautta ja jumalain suosiollisina ollen, te olette suuret ja mahtavat, ja kaikki on myötäistä ja kuuliaista, joten saatattekin helpommin pitää huolta liittolaisillenne tehdyistä vääryyksistä. Sitä vaan pelkään, että yksityinen, vähän tunnettu ystävyys Jugurthaa kohtaan viepi jotkut väärään, joitten tiedän kaikin mokomin ahkeroivan, pyytävän ja väsymättä rukoilevan teitä, ett'ette langettaisi mitään tuomiota poissa olevasta, niin kauvan kuin asia on tutkimatta; minä puhun muka perättömiä ja te'eskentelen pakoa, vaikka olisin voinut valtakunnassani pysyä. Vaan jospa näkisin hänen, jonka jumalattoman teon kautta olen syösty tähän viheliäisyyteen, tätä samaa te'eskentelevän! Ja jospa kerrankin joko teissä tai kuolemattomissa jumalissa heräisi huolta inhimillisistä asioista, niin että hän, joka nyt on rikoksistaan hurjapäinen ja kuuluisa, kärsittyään kaikenmoista pahaa, saisi kovan rangaistuksen jumalattomasta käytöksestään isäämme kohtaan, minun veljeni surmaamisesta ja omasta kurjasta tilastani! Nyt, nyt veljeni, sydämeni rakkahin, vaikka sinulta henki on otettu ennen aikaansa, ja lisäksi vielä sen kautta, jolle tuo oli vähimmin sopivaa, pidän minä kuitenkin sinun kohtalosi pikemmin ilahuttavana kuin surkuteltavana. Sillä ethän sinä ynnä henkesi kanssa ole menettänyt valtakuntaasi, vaan paon, maan-pakolaisuuden, köyhyyden ja kaikki nämät murehet, jotka minua rasittavat. Mutta minä katala, joka olen syösty näin suuriin onnettomuuksiin ja poisajettu isäni valtakunnasta, olen näyte inhimillisistä oloista, kahdella päällä, mitä tehnen, kostanenko sinulle tehtyä vääryyttä, itsekin ollen avun tarpeessa, vai katsonenko valtakuntani etua, kun elämäni ja kuolemani valta on muiden varassa. O, kunpa kuolema olisi kunniallinen pääsy minun tilastani, ja kunpa en näyttäisi ylönkatsottuna elävän, jos vastoinkäymisiin kyllästyttyäni heittäisin vääryyden sikseen! Nyt ei minua haluta elää, enkä voi kuollakaan ilman häpeättä. Senaatorit, teidän itsenne, lastenne ja vanhempanne sekä Roman kansan ylevyyden tähden, tulkaatte minun kurjan avukseni, käykäätte vääryyttä vastustamaan, älkäätte salliko Numidian valtakunnan, joka on teidän omanne, häijyyden ja meidän perheemme veren kautta mennä perikatoon!"