LXXIII.
Kun nyt Metellus ylikarkurilta oli saanut tiedon Bomilcarin kohtalosta ja tapahtuneesta ilmi-annosta, varusti hän taas kiireesti kaikkia juurikuin vast'alkuiseen sotaan. Marion, joka häneltä yhtenään kärtti lähtölupaa ja oli hänen vihoissaan sekä puolestansa vihainen hänelle, laski hän kotiin, koska piti häntä vähemmän soveliaana (tilallaan). Ja Romassa oli rahvas, tultuaan tuntemaan kirjeet, jotka Metellosta ja Mariosta olivat sinne lähetetyt, haluisalla mielellä ottaneet vastaan kuulumiset kummastakin. Päällikköä vastaan herätti aatelisuus, joka ennen oli ollut hänelle kunniaksi, vihaa; mutta tuolle toiselle oli suvun alhaisuus lisännyt suosiota; muuten olivat kumpaisenkin suhteen puolueelliset pyrinnöt mielipiteen määrääjinä enemmän kuin heidän hyvät tai pahat omaisuutensa. Sitä paitsi yllyttivät lahkokiihkoiset virkamiehet yhteistä kansaa, syyttelivät Metelloa hengenrikoksesta kaikissa kokoustiloissa ja ylistivät liiemmäksi Marion ansioita. Vihdoin syttyi rahvas semmoiseen intoon, että käsityöläiset ja maalaiset kaikki, joiden omaisuus ja luottamus oli heidän kättensä työssä, heittivät toimensa, juoksivat joukottain Marion tykönä ja pitivät omat välttämättömät tehtävänsä vähempi-arvoisina kuin hänen kunniansa. Siis annetaan (nyt), aateliston sorroksissa ollessa, monien aikain perästä konsulinvirka vasta-aateloitulle miehelle; ja kun sitten rahvaan-tribuni Manilius Mancinus kansalta kysyy, kenen he tahtoisivat Jugurthan kanssa sotaa käymään, määrää suuri enemmistö siksi Marion. Mutta senaati oli vähää ennen päättänyt Numidian Metellolle; se päätös oli turhaan tehty.