LXX.
Samaan aikaan rupesi Bomilcar, jonka yllytyksestä Jugurtha oli alkanut sittemmin pelosta hylkäämänsä heittämyksen, valtio-mullistuksia halaamaan, koska hän oli joutunut kuninkaan epäluulohon ja itse puolestaan varoi häntä; hän mietiskeli petosta hänen tuhokseen ja vaivasi sillä mieltänsä yöt päivät; vihdoin kaikkia keinoja koettaen, hän otti apulaisekseen Nabdalsan, aatelissukuinen, hyvin rikas ja kansalaisillensa rakas sekä otollinen mies, joka enimmiten kuninkaasta erillään johdatti joukkoansa ja tavallisesti oli toimittanut kaikki asiat, jotka kuninkaalta jäivät tähteelle, kun hän oli väsyksissään tai tähdellisimmissä toimissa kiini. Tuosta hänelle oli tullut kunniaa ja varoja. Siis määrättiin kumpaisenkin suostumuksesta päivä petokselle; muu päätettiin toimittaa ajallaan, niinkuin asianhaarat vaatisivat. Nabdalsa läksi sotajoukolle, jota hän käskystä piti Romalaisten talvileirien välillä, ett'eivät viholliset kostoa saamatta hävittäisi maita. Kun hän, tuhotyön suuruudesta säikäyksissään, ei saapunut määrättyyn aikaan ja hänen pelkonsa esti asiaa, lähetti Bomilcar, joka oli halullinen yritystä toimeen panemaan ja myös toverinsa pelosta levoton, varoen tämän hylkäävän entisen tuumansa ja miettivän uutta, ta'atuilla miehillä hänelle kirjeen, jossa moitti miestä miehuttomuudesta ja toimettomuudesta, huusi todistajiksi jumalia, joitten kautta hän oli vannonut, ja varoitti, ett'ei käyttäisi Metellon lahjoja omaksi turmiokseen; Jugurthan loppu oli muka käsissä; kysymyksessä oli vaan, menehtyisikö tämä hänen vai Metellon kunnon kautta; siksi pitäisi hänen mielessään miettiä, olisiko hänelle palkinto vai kidutus suotuisampi.