V.
Ennenkuin ryhdymme mittaamaan tämän valtameren syvyyksiä, huomauttakaamme niille, jotka pyrkivät säilyttämään minuutensa, että he vaativat osakseen pelkäämiänsä kärsimyksiä. Minuus merkitsee rajoitusta. Se saattaa olla olemassa vain siinä määrin, kuin se on eristynyt ympäristöstään. Mitä voimakkaampi minuus on, sitä ahtaammat ovat sen rajat, sitä selvempi sen ero, joka käy myös sitä tuskallisemmaksi, sillä henki, jos se pysyy sellaisena, miksi sen tunnemme — emmekä kykene kuvittelemaan sitä toisenlaiseksi, — saa tuskin nähdä rajansa, kun se haluaa pyrkiä niiden yli. Ja mitä eristetymmäksi se itsensä tuntee, sitä suuremmaksi kasvaa sen halu liittyä siihen, mitä sen ulkopuolella on.
Sen olemassaolon ja pyrkimysten välillä tulee siis olemaan ikuinen taistelu. Eikä sen todellakaan olisi kannattanut syntyä ja kuolla päätyäkseen vain noin toivottomiin taisteluihin. Eikö tämäkin yhä todista sitä, että minuutemme, sellaisena kuin sen käsitämme, ei saata kestää äärettömyydessä, jonne sen täytyy mennä, koskei se voi mennä muualle? Meidän on siis tärkeätä vapautua kuvitteluista, jotka johtuvat vain ruumiistamme, niinkuin höyryt, jotka peittävät meiltä päivän, nousevat vain alavilta paikoilta. Pascal on sen kerta kaikkiaan sanonut: "Se vähäinen oleminen, mikä meillä on, kaihtaa meiltä äärettömyyden."